Kuulin aikanaan erään sosiaalipuolen tekijän puhuvan televisiossa postiluukkutaloista
ja niitä määrittelevästä jaetusta postiluukkuoireyhtymästä
. Tiedättekö mikä tämä on? Minä en tiennyt, mutta nyt minäkin hieman kärsin siitä.
Kyse on siitä, että kun olet pitkään ollut julkisen tuen varassa, ja syrjäytynytkin, jossain vaiheessa tulee äärimmäisen vaikeaksi avata kirjeitä tai mitenkään vastata muutenkaan viesteihin. Kun jätät viestit avaamatta, ongelmat tietenkin riistäytyvät hallinnasta. Perinnät kasvavat, viranomaiset kohdistavat sinuun jatkuvasti enemmän sanktioita, ja lopulta saatat jopa päätyä kadulle kun vuokra ei tule maksettua. Tuo on se oireyhtymä, ja kun sitä esiintyy keskitetysti tietyssä paikassa tarpeeksi, voidaan sosiaaliviranomaisen näkökulmasta puhua kokonaisista postiluukkutalosta.
Mistä tässä siis on pohjimmiltaan kyse? Miksi ihmiset suurina joukkoina systemaattisesti jättäisivät postinsa avaamatta, ja sitä kautta pahentaisivat omia ongelmiaan?
Kyse on nähdäkseni klassisesta operantista ehdollistumisesta. Kun syrjäytymiskehitys on lähtenyt käyntiin, postiluukusta tulee jatkuvasti enemmän vain huonoja uutisia. Silloin yksilö oppii yhdistämään kirjeen avaamisen ja lopulta jo postiluukun kilahduksen negatiiviseen palautteeseen. Tuosta välttämättä tulee itseään vahvistava kierre, jossa kilahdus, kirje, ylipäänsä mikään viesti toiselta ihmiseltä, tuntuu henkiseltä, vältettävältä kivulta. Kirjeet kasautuvat, estyneisyys reagoida niihin kasautuu, ja lailliset ongelmat sitten kasautuvat.
Tuo ei ole kuvio jota voi välttää mitenkään ajattelemalla, että ota vain itseäsi niskasta kiinni, se tuntuu paremmalta kun hommat on hoidettu
. Kun tarpeeksi monta kertaa tulee näpeille, sävähdät jo odotuksesta, ja menet väkisin välttämiskäyttäytymiseen. Olet siinä täysin Pavlovin koira lopulta, et voi auttaa itseäsi, ja ihminen sitten vielä katsoo näissä luonnostaan paljon asioiden edelle, operanttipuolelle.
Niin minäkin, vaikka olen sentään kohtuullisen itsetietoinen ja hyvä työntämään paperiani. Minulla juuri meni miltei kokonainen kuukausi, että sain tehtyä perustoimeentulotukihakemukseni. Kun koko ajatus vain yksinkertaisesti stressasi liikaa. Nytkin voi olla, että joudun maksamaan kymmeniä euroja ylimääräistä, kun en vain pysty jotenkin tekemään lisäselvityksiä jotka vaadittaisiin.
Tämä ei ole harvinainen ongelma pitkään tukien varassa eläneille; sillehän on nimikin. Joten sille pitäisi tehdä mielestäni jotain.
Yksi rajallinen juttu joka sille mielestäni voitaisiin tehdä, olisi, että viranomainen lähettäisi yhden miellyttävän, satunnaisen, yllättävän kirjeen jokaista vastenmielistä kohden. Moi, huomasimme, että toimeentulotukihakemuksesi oli täytetty varsin ajoissa ja täysimääräisenä. Me pidämme tästä, ja arvonnassamme olet voittanut 20€ lahjakortin.
Tai jotain; ettei se aina olisi keppiä, vaan porkkanaakin joskus, koska ihmisen käyttäytymisessä nuo eivät kunnolla summaudu vastakkain.
