2010-03-22

Kaksitoista ateistista askelta

Olen lähtemässä AA:han pohjautuvaan päihdehuolto-ohjelmaan. Koska kuitenkin olen militantti ateisti sekä individualisti, ne kaksitoista askelta siellä pohjalla eivät oikein sula sellaisenaan. Niinpä kirjoitin ne selväkielellä, ja oikeaan aikamuotoon omalla kohdallani, ikään kuin muistilistaksi.
  1. Myönnän, että olen riippuvuuteni edessä voimaton, ja että se on tehnyt elämästäni hallitsematonta.
  2. Ymmärrän, että tarvitsen ympäröivän yhteisöni apua tervehtyäkseni.
  3. Päätän antaa tahtoni ja elämäni laajemman yhteisöllisen hyvän sanelemaksi.
  4. Teen rehellisen ja kokonaisen inventaarin moraalistani ja luonteestani.
  5. Myönnän itselleni ja läheisilleni tekemäni vääryydet.
  6. Tulen valmiiksi antamaan yhteisöni todella auttaa minua.
  7. Pyydän nöyrästi yhteisöni apua tervehtymiseeni.
  8. Teen listan niistä joita olen toiminnallani vahingoittanut, ja hyväksyn että minun tulee sovittaa tehty.
  9. Korvaan tai muuten sovitan vahingon henkilökohtaisesti, silloin kun se on mahdollista toisia vaarantamatta.
  10. Jatkan säännöllisesti itsetutkiskelua myöhemminkin.
  11. Oppimalla, tuntemalla ja välittämällä tulen paremmin tietoiseksi yleisen hyvän vaatimuksista, niin itselleni kuin muillekin, ja aidosti toivon että pystyn toteuttamaan sen mikä noin osoittautuu tarpeelliseksi.
  12. Tällä tavalla herättyäni tilanteeseeni, pyrin edelleen auttamaan muita riippuvuuksista kärsiviä, ja soveltamaan uutta ymmärrystäni myös elämään yleensä.

1 comment: