Piraattiaatteelle on yksi suorastaan typerryttävän yksinkertainen pohjasyy. Aiemmin siitä ei niin puhuttu, mutta se käännytti aikanaan minut, ja on alkanut myös onneksi yleistyä vakiovastaukseksi "kopiointi on varkautta"-tyyliselle palopuheelle. Useimmat piraatitkaan eivät kuitenkaan nähdäkseni täysin tajua, kuinka kauaskantoinen kyseinen periaate on.
Puhun tietenkin ajatuksesta, jonka mukaan—toisin kuin varastettaessa—kopioitaessa alkuperäinen kappale jää edelleen "omistajansa" käyttöön. Huomio on tavattoman kätevä keskustelun aseena, koska kuka vain näkee sen kautta, että kopiointi ei ole suoraan pois keneltäkään, vaikka se samalla tuottaa hyötyä jollekulle.
Poliittisella ja asiantuntija-areenalla tällä ajatuksella on kuitenkin myös syvempi puolensa: se erottaa perinteisen fyysisen omaisuuden ja immateriaalioikeudet toisistaan perustavaa laatua olevalla tasolla. Taloustieteessä ero kulkee nimellä "non-rivalry", eli likimain "ei-kilpailullisuus". Se on yksi kriteereistä jotka hyödykkeen tulee täyttää jotta sitä voitaisiin pitää julkishyödykkeenä, ja siten täysin toisenlaisen talouspäättelyn kohteena kuin perinteistä yksityistä hyödykettä. Samalla se on kuitenkin vain yksi kriteeri, samalla kun esimerkiksi ei-poissuljettavuus jää täyttymättä.
Seurauksena immateriaalihyödykkeet ovat oma erityinen ryhmänsä taloudellisessa analyysissa. Ne eivät ole verrattavissa perinteisiin fyysisiin hyödykkeisiin, eli taloudellinen perustelu niiden täydelle omistajuudelle ei yksinkertaisesti päde. Toisaalta, eivät ne tyyppimuotoisia julkishyödykkeitäkään ole, ja sen takia olisi väärin kohdella niitä samalla tavalla kuin vaikkapa saasteetonta ilmaa, maanpuolustusta tai muita vastaavia asioita, joiden tarjoamiseen ei ole löydetty juurikaan muita keinoja kuin julkisvallan väliintulo. Immateriaalioikeudet ovat näin jo luonteensa puolesta jossakin perinteisen yksityisomistuksen ja toisaalta julkisen vallan oikeellisen toimialan välimaastossa.
Tämä selittää mielestäni oikein mukavasti parikin näennäistä ristiriitaa omassa ajattelussani. Ensimmäisenä sen, miksi kaltaiseni kovapäinen liberaali voi edelleen olla "infososialisti": totta ihmeessä voin kannattaa laajamittaista omistusoikeutta vaikka samalla en pidäkään sitä järjestelynä jota voisin hyvässä uskossa ja taloustietämyksemme tukemana soveltaa myös informaatioon. Ja toisekseen, enpä sitten kyllä oikein voi kannattaa rehellisesti sellaisiakaan järjestelyjä, joita vasemmistolaisemmat piraatit (toisesta) aatteestaan lähtien kannattavat, kuten laajamittaista julkista tukea luovalle työlle, yksityismarkkinoilta lähtevien ratkaisujen sijaan.
Nähdäkseni tämä näkökanta on myös laajasti hyödyllinen, niin piraatille poliittisesti kuin ylipäänsä tietoyhteiskunnan peruspilareista kiinnostuneellekin. Se nimittäin avaa tien varsin epätavallisen ja nykyään jatkuvasti olennaisemman taloustiedon ääreen. Kun ensin tajuaa, että informaatio ja siihen liittyvä säätely eivät noudata sen enempää yksityistalouden kuin toisaalta julkistaloudenkaan tavallisia sääntöjä, on yhtäkkiä paljon helpompi löytää ne lähteet jotka todella käsittelevät informaatiota sinä mitä se aidosti on, ja tajuta myös kuinka erityinen ja tärkeä aihe kyseessä itse asiassa onkaan.
Puhun tietenkin ajatuksesta, jonka mukaan—toisin kuin varastettaessa—kopioitaessa alkuperäinen kappale jää edelleen "omistajansa" käyttöön. Huomio on tavattoman kätevä keskustelun aseena, koska kuka vain näkee sen kautta, että kopiointi ei ole suoraan pois keneltäkään, vaikka se samalla tuottaa hyötyä jollekulle.
Poliittisella ja asiantuntija-areenalla tällä ajatuksella on kuitenkin myös syvempi puolensa: se erottaa perinteisen fyysisen omaisuuden ja immateriaalioikeudet toisistaan perustavaa laatua olevalla tasolla. Taloustieteessä ero kulkee nimellä "non-rivalry", eli likimain "ei-kilpailullisuus". Se on yksi kriteereistä jotka hyödykkeen tulee täyttää jotta sitä voitaisiin pitää julkishyödykkeenä, ja siten täysin toisenlaisen talouspäättelyn kohteena kuin perinteistä yksityistä hyödykettä. Samalla se on kuitenkin vain yksi kriteeri, samalla kun esimerkiksi ei-poissuljettavuus jää täyttymättä.
Seurauksena immateriaalihyödykkeet ovat oma erityinen ryhmänsä taloudellisessa analyysissa. Ne eivät ole verrattavissa perinteisiin fyysisiin hyödykkeisiin, eli taloudellinen perustelu niiden täydelle omistajuudelle ei yksinkertaisesti päde. Toisaalta, eivät ne tyyppimuotoisia julkishyödykkeitäkään ole, ja sen takia olisi väärin kohdella niitä samalla tavalla kuin vaikkapa saasteetonta ilmaa, maanpuolustusta tai muita vastaavia asioita, joiden tarjoamiseen ei ole löydetty juurikaan muita keinoja kuin julkisvallan väliintulo. Immateriaalioikeudet ovat näin jo luonteensa puolesta jossakin perinteisen yksityisomistuksen ja toisaalta julkisen vallan oikeellisen toimialan välimaastossa.
Tämä selittää mielestäni oikein mukavasti parikin näennäistä ristiriitaa omassa ajattelussani. Ensimmäisenä sen, miksi kaltaiseni kovapäinen liberaali voi edelleen olla "infososialisti": totta ihmeessä voin kannattaa laajamittaista omistusoikeutta vaikka samalla en pidäkään sitä järjestelynä jota voisin hyvässä uskossa ja taloustietämyksemme tukemana soveltaa myös informaatioon. Ja toisekseen, enpä sitten kyllä oikein voi kannattaa rehellisesti sellaisiakaan järjestelyjä, joita vasemmistolaisemmat piraatit (toisesta) aatteestaan lähtien kannattavat, kuten laajamittaista julkista tukea luovalle työlle, yksityismarkkinoilta lähtevien ratkaisujen sijaan.
Nähdäkseni tämä näkökanta on myös laajasti hyödyllinen, niin piraatille poliittisesti kuin ylipäänsä tietoyhteiskunnan peruspilareista kiinnostuneellekin. Se nimittäin avaa tien varsin epätavallisen ja nykyään jatkuvasti olennaisemman taloustiedon ääreen. Kun ensin tajuaa, että informaatio ja siihen liittyvä säätely eivät noudata sen enempää yksityistalouden kuin toisaalta julkistaloudenkaan tavallisia sääntöjä, on yhtäkkiä paljon helpompi löytää ne lähteet jotka todella käsittelevät informaatiota sinä mitä se aidosti on, ja tajuta myös kuinka erityinen ja tärkeä aihe kyseessä itse asiassa onkaan.
Immateriaalioikeuksien täysi poistaminen johtaisi siihen, että em hyödykket siirtyisivät myös luokkaan non-excludable. Tällöin julkisen sektorin pitäsi tuottaa niitä?
ReplyDeleteTämän takia mielestäni parhaat (utilitaristiselta kannalta) immateriaalioikeudet ovat sisäpisteratkaisu väliltä "natsioikeudet" - non-excludable. Mielestäni ratkaisu on myös hyödykekohtainen, eli lääkepatenteille natsimmat oikeudet kuin esim. kirjoille. Joka tapauksessa, kun otetaan vielä huomioon se, että excludability johtaa monissa tapauksissa yksityisyyssuojan merkittäviin rikkomuksiin, on immateriaalioikeusia höllennettävä merkittävästi
tuukka
Itse asiassa tuo ei tarkoita ei-poissulkevuutta heti. Sillä sopimusoikeus on edelleen olemassa. Tämä lienee Boldrin et al.:in ja esim. Kinsellan keskeinen pointti mitä markkinoilla levitettäviin kopioihin tulee. Sitten on tietty kaikki muu vielä.
ReplyDelete