Yliopistolta tuli vaihteeksi uutta tutkimusta tuloerojen vaikutuksesta talouskasvuun. Mitä nopeasti vilkaisin tuon väikkärin läpi tilastomenetelmiltään se on oikein asiallinen, mutta kärsii ainakin kolmesta ikävästä puutteesta noin teorian puolelta.
Ensinkin, perinteinen ongelma korrelaation ja kausaation välillä. Vaikka tuo analyysitapa onkin sellainen, että sillä on jonkin verran voimaa erottaa ajallisesti kausaation suuntaa tulonjakauman ja kasvun/investointien välillä, en näe kunnollista keskustelua aiheesta ja epäilen että tuo todistusaineisto on heikko. Se että anglo-saksisien maiden tulokset jäävät merkittävyysrajan alle pahentaa epäilyjäni.
Toisekseen, teoreettinen viitekehys tulkitsee säästämisen olevan pois kulutuksesta, ja kulutuksen olevan investointeja ajava tekijä. Lyhyen aikavälin naiivissa keynesiläisyydessä näin on, mutta kaikki mitä itse tiedän viittaa siihen että pidemmällä aikavälillä (jo se sukupolvi joka tässä valitaan) tuo suhde ei päde, koska raha pyrkii kohti neutraalisuutta ja säästöt päätyvät siksi investointikulutukseen, joko suoraan pankin kautta tai viime kädessä deflaation jakamana lyhyen aikavälin ostovoimana rahan arvonmuutoksen kautta.
Ja kolmanneksi, teoreettinen viitekehys postuloi, että kausaatio etenee rikkaissa maissa luottomarkkinoiden epätäydellisyyden ja sen häiritsemän inhimillisen pääoman kasautumisen kautta. Tuota nimenomaista suuretta (proxyna esim. koulutusinvestointien taso) ei kuitenkaan instrumentoida lainkaan. Epäilen, että kun kaikissa rikkaissa maissa on olemassa opintolainojen valtiontakausjärjestelyt ja muita vastaavia järjestelmiä jotka jo korjaavat rajulla kädellä luottomarkkinoiden ongelmia, tuon tuominen mukaan paneeliregressioihin rikkoisi hyvin tehokkaasti annetun kausaaliselityksen. Vaikka tässä on kyse jostain mikä on vain jätetty pois, kyseessä on silti mielestäni brutaalein virhe, koska se jättää postuloidun kausaaliselityksen pitkälti ilmaan, niin ettei sitä ole edes yritetty falsifioida.
Näin pikaisella vilkaisulla, eli ei saa olettaa että tämä olisi viimeinen sana.
Ensinkin, perinteinen ongelma korrelaation ja kausaation välillä. Vaikka tuo analyysitapa onkin sellainen, että sillä on jonkin verran voimaa erottaa ajallisesti kausaation suuntaa tulonjakauman ja kasvun/investointien välillä, en näe kunnollista keskustelua aiheesta ja epäilen että tuo todistusaineisto on heikko. Se että anglo-saksisien maiden tulokset jäävät merkittävyysrajan alle pahentaa epäilyjäni.
Toisekseen, teoreettinen viitekehys tulkitsee säästämisen olevan pois kulutuksesta, ja kulutuksen olevan investointeja ajava tekijä. Lyhyen aikavälin naiivissa keynesiläisyydessä näin on, mutta kaikki mitä itse tiedän viittaa siihen että pidemmällä aikavälillä (jo se sukupolvi joka tässä valitaan) tuo suhde ei päde, koska raha pyrkii kohti neutraalisuutta ja säästöt päätyvät siksi investointikulutukseen, joko suoraan pankin kautta tai viime kädessä deflaation jakamana lyhyen aikavälin ostovoimana rahan arvonmuutoksen kautta.
Ja kolmanneksi, teoreettinen viitekehys postuloi, että kausaatio etenee rikkaissa maissa luottomarkkinoiden epätäydellisyyden ja sen häiritsemän inhimillisen pääoman kasautumisen kautta. Tuota nimenomaista suuretta (proxyna esim. koulutusinvestointien taso) ei kuitenkaan instrumentoida lainkaan. Epäilen, että kun kaikissa rikkaissa maissa on olemassa opintolainojen valtiontakausjärjestelyt ja muita vastaavia järjestelmiä jotka jo korjaavat rajulla kädellä luottomarkkinoiden ongelmia, tuon tuominen mukaan paneeliregressioihin rikkoisi hyvin tehokkaasti annetun kausaaliselityksen. Vaikka tässä on kyse jostain mikä on vain jätetty pois, kyseessä on silti mielestäni brutaalein virhe, koska se jättää postuloidun kausaaliselityksen pitkälti ilmaan, niin ettei sitä ole edes yritetty falsifioida.
Näin pikaisella vilkaisulla, eli ei saa olettaa että tämä olisi viimeinen sana.
No comments:
Post a Comment