Kymmensormijärjestelmä, tjsp

Jostain syystä suomalainen opetusjärjestelmä edelleenkin pitää kymmensormijärjestelmän, siis näppäimistökirjoituksen, opetusta valinnaisena aiheena. Toisin kuin kaunokirjoituksen opetusta. Vaikka kukaan ei ole kaunokirjoittanut enää vuosiin, ja kaikki ovat käyttäneet näppäimistöä. Ainakin kaikki järkevät ihmiset piltistä mummoon, ja muistakin kaikki ne jotka lukevat tämän tekstin.

Eli ajattelinpa kertoa tästä näppäimistöjutusta sitten pari puolta joita opettajasi ei koskaan kerro sinulle. Ei piltille sen enempää kuin vaarillekaan.

Näppäimistön käyttö ei ole sama kuin kymmensormijärjestelmä, eikä sitä olennaista juttua kutsuta edes englanniksi, netin käyttökieleksi, tuolla nimellä. Englanniksi se on "touch typing", eli "kosketuskirjoitus". Se kuvaa paljon paremmin sen mistä hommassa on oikeastaan kyse: tarkoitus olisi oppia kirjoittamaan niin että ei tarvitse katsoa näppäimistöön, vaan pystyy tuntemaan sen ihan vain, ja samalla katsomaan mitä ruudulla tapahtuu.

Sen takia näppäimistössä esimerkiksi aina on ne pienet kohokkeet f- ja j-kirjaimien kohdalla, jotka auttavat asemoimaan molempien käsiesi neljä sormea kivasti sille ns. "kotiriville". Kun etusormet tuntevat nuo nyppylät ja kaikki paitsi peukalosi ovat vaakasuorassa näppäimistön eri näppylöillä, siitä on hyvä lähteä iskemään kirjaimia. Eikä saa pelottaa se että etusormien välissä on kaksi kirjainta; usko pois, ahistus ja jännitys tulis jos ne kädet olis niin lähellä toisiaan.

Näppäimistöllä ainoat nappulat jotka ovat missään järkevässä suhteessa toisiinsa ovat numerot ja osa toimintonäppäimistä. Muu on kaaosta jopa sellaiselle joka puhuu toisia kieliä. Tämä on tosi ikävää opeteltavaa, aivan kuten kertotaulu...mutta aivan kuten kertotaulu, kun sen on kerran oppinut ulkoa ja käyttänyt sitä hetken, sitä ei tartte enää ajatella. Tuohon oppimiseen menee päivittäisellä harjoituksella noin kahdesta kolmeen viikkoon, ja sitten se auttaa sua loppuiän. Eli kyse ei ole mistään tutkonnosta, vaan enemmänkin siitä että opit tekemään kelvollisen ruskeakastikkeen pannulla; työläästä jutusta, mutta lopulta kuitenkin aika pikkuisesta.

Touch typingin oppimiseen on kolme erillistä tapaa. Kaikki niistä vaativat että alkuun yrität olla katsomatta näppäimistöä vaikka kuinka tekisi mieli, ja muistaa päässä missä ne nappulat ovat. Sen yli ei pääse vaikka mikä olisi; tähän ei ole muuta lääkettä kuin opettelu, ja vieläpä aika ikävä semmoinen kun tällainen hienomotorinen oppiminen tuntuu pahalta ennen kuin se on onnistunut. Tuo karvas lääke pitää vain niellä, ja kestää sitä se pari, kolme viikkoa mitä se kestää. Ne keinot sitten ovat:

1. Käytä jotakin kymmensormijärjestelmän opettamiseen tarkoitettua softaa. Niitä löytyy verkosta vapaina ja ilmaisinakin, jopa Windowsille, ja ne voivat olla oikein tehokkaita. Ne näyttävät sinulle mitä nappulaa painat, ruudulla, antavat harjoituksia jotka opettavat nuo nappulat helpommista vaikeimpiin vähitellen, ja lopulta jopa haastavat kirjoittamaan pitkää tekstiä, antaen palautetta siitä kuinka paljon virheitä teet.
   • Tuo on työteliäiden tyttöjen ja luokan hikareiden tapa oppia järjestelmä. Jos pystyt siihen, tee se noin; lopputuloksena on se paras, siistein ja nopein järjestelmä, josta hyödyt kaikkein eniten. Se mitä nuo ohjelmat ja opettajasi opettavat on ihan aidosti se paras systeemi mitä tällaisella näppiksellä ylipäänsä pystyy tekemään, ja se tekisi sinusta jo noin 30% nopeamman kirjoittajan kuin minä voisin olla, yhden verkkolehden päätoimittajana. Eritoten se vähentäisi kirjoitusvirheitäsi rajusti siitä mitä minä teen, ja mitä minun pitää korjata koko ajan.
2. Toinen tapa on se, että ihan vain hankkiudut jollekin turvalliselle foorumille, jossa voit kirjoittaa. Sanot että olet opettelemassa vasta, ja sitten ihan vain kirjoitat kunnes se alkaa tulla selkärangasta.
   • Näin itse aikanaan tein. Mutta se vaatii sietämätöntä itsekuria, koska toisin kuin opetusohjelmassa, ruudulla ei näy mitään muistutusta siitä missä järjestyksessä ne nappulat ovat. Eikä ole mitään opetusohjelmaa, joka opettaa sinua painamaan niitä oikein tai neuvoo sinua. Itse kyllä opin kirjoittamaan lopulta noinkin, ja siihen sähköposti (nykyään FB päin vastoin) auttoi. koska se teki hommasta juuri niin kiintoisaa että jaksoin hoitaa homman loppuun asti. Tämä lienee erityisen merkittävä hyöty hötkyileville pojille.
   • Mutta samalla tuolla keinolla ei kyllä opita sitä parasta kirjoitustekniikkaa. Minäkään en lopulta oppinut esimerkiksi käyttämään molempia pikkusormiani kuten pitäisi, välilyönti hoituu lähinnä dominantilla kädellä kun sen oikeastaan pitäisi mennä molemmilla vuorotellen, numeroiden kanssa joudun katsomaan edelleen näppäimistöä kun niitä käytetään, ja niin edelleen. Mutta kirjoitan kyllä pirun nopeasti kun pääsen vauhtiin, ja korjaan niin nopeasti että heikompi kirjoittaja ei edes huomaisi sitä livenä. Eli tämäkin on ihan totinen vaihtoehto.
3. Jos joudut lukemaan tätä blogahdustani verkossa, epäilemättä osaat jo kirjoittaa. Ja jos tästä sitten on sinulle hyötyä, luultavasti kirjoitat jo väärin. Luultavasti kirjoitustekniikkasi on sitä että katsotaan näppäimistöön, ja sitten ruudulle, ja sitten näppäimistöön, ja sitten... Useimmiten käytät etusormia, kuten puhelimesi pikkunäppiksellä peukaloitasi, ja vieläpä olet tosi nopea niiden kanssa. Tietänet jo mistä puhun, myönnä vain. :)
   • Tuosta pitää opetella eroon jollet halua että myöhemmin tulee niskavika ja käsien jännevamma. Kyllä, ihan oikea vamma, joka pitää joskus keski-iässä vielä leikata, ja joka ei silti parane enää täysin. Näppäimistön ja hiiren käyttö ovat vaarallisia juttuja ihmiselle muutenkin, mutta tolla konstilla hankit kyllä vielä tavallistakin pahemman vaivan. Silloin edessä on oppimisongelmista se kaikkein pahin: poisoppiminen pahoilta tavoilta. Keinolla millä hyvällä olisi tarpeellista oppia pois siitä, että joudut katsomaan näppäimistöön kun kirjoitat.
   • Siihen yksi parhaista keinoista sitten on se, että kun opettelet kirjoittamaan uudelleen, panet jonkin peitteen näppäimistön päälle. Niin että sen ja näppäimistön välissä sormet voivat toimia, mutta et voi silti nähdä missä sormet ovat tai mitä näppäimissä lukee. Tuo peite voisi auttaa usein jopa ensioppimisen kanssa, mutta...
   • Jos joudut ensin poisoppimaan pahoja tapoja, se voi viedä ylimääräiset neljä viikkoa kovalla yritykselläkin. Sen päälle vielä vähän tavallista enemmän oppimisaikaa uudessa kirjoitustavassa. Ja silloin sitä peitettä tarvitaan enemmän kuin muuten. Usko pois, minä tiedän, koska tämä homma oli minulle luultavasti tavallista vaikeampaa, enkä vieläkään ole oppinut sitä kunnolla. Eli pitkässä tekstissä (ennätykseni oli reilu satakolmekymmentätuhatta merkkiä yhdeltä istumalta joskus teininä) pikkusormeni menevät semmoiseen kuntoon että maratoonarille tulisi paha olo. Mutta se on silti sen arvoista.

Jos tämä kaikki sitten on niin ikävää, miksi vaivautua? No sille on kovin yksinkertainen syy, jonka tajuaa vasta kun on tehnyt tuon homman kertaalleen: yhtäkkiä pystyy kirjoittamaan niin että katsoo ruutuun eikä näppikseen. Eikä vain se: vähän ajan päästä pystyy kirjoittamaan niin ettei edes tajua kirjoittavansa, vaan tuntee vain puhuvansa, samalla kun näppis soi. Aivan samalla tavalla kuin puhuessa ei enää mieti mitä se leukaluu tekee, vaikka pikkupilttinä sekin oli iso ongelma.

Plussana tulee sekin, että kun nykyään niin iso osa duuneista edellyttää jonkinlaista tietokonetaitoa, tai ainakin sitä että täyttää sekalaisia lomakkeita, siitä kirjoittamisesta ei tule aivan niin kamalia niska- ja selkävaivoja kuin muuten tulisi. Se että osaa edes kirjoittaa oikein, voi jo säästää useiden vuosien sairaslomilta joiden aikana ei voi ansaita sitä rahaa jonka aikuinen muuten tykkäisi ja kykenisi ansaita. Eli se muutaman viikon investointi oppimiseen—niin vittumainen kuin se todella onkin—tässä kannattaa, ja vieläpä aika isosti.