Tyypilliseen tapaani ajatus liukuu aiheesta toiseen, erityisesti näin iltasesta. Tällä kertaa törmäsin Facebookissa Halla-Ahon toteamukseen, että hän oli jäänyt ensimmäistä kertaa kiinni ylinopeudesta. Joku mainitsi seuranneessa säikeessä peltipoliisit, ja yllättäen toinen heitti suoraan perään ehkä parhaan Hitler-subbauksen koko Tuubissa—olipa vieläpä natsi-halla-aho-aiheeseen liittyen suomi-hitler-sakko-jopo. Tuo oli pakko jakaa välittömästi Naamakirjassa, kommentilla:
Erilaisten rangaistusten ja korvaustenkin tärkein syy eritoten oikeustaloustieteellisessä analyysissa on yleinen pelote- ja siitä seuraava ennaltaehkäisyvaikute. Molempien tarkoituksena on aikaansaada tilanne, jossa yksilön ei kannata tehdä taloudellisesta tehokkuudesta poikkeavia tekoja. Korvaukset toteuttavat tätä niin, että taloudellisesti korvattavissa olevissa asioissa joutuu jälkikäteen korvaamaan toisen menetykset, jolloin ainakin teoreettisesti olisi ollut vähintään yhtä kannattavaa vapaaehtoisesti sopia toisen kanssa etukäteen että teon saa tehdä. Rangaistukset taas hallitsevat tilanteita, joissa a) aiheutetaan toisille riskejä jotka eivät ylipäänsä ole täysin taloudellisesti korvattavissa (ihmiselämille ei ole järkevää hintaa, markkinoiden puutteessa), tai b) aiheutetaan niin suuria taloudellisia riskejä, ettei välttämättä ole sitten varaa korvata niitä jos ne sattuvat toteutumaan ("judgment proofness"). Tämän takia korvaukset riippuvat vahingosta, kun taas rangaistukset tähtäävät tulosidonnaisuuden tai suoranaisen tekijälle aiheutetun, yleisinhimillisen haitan kautta ensi sijassa yhtäläiseen estovaikutukseen tekijästä riippumatta. (Tämä raja-aita ei toki ole suora tai täydellinen, mutta hyvä apuväline analyysiin.)
Näistä periaatteista yleensä seuraa, että korvaukset tulisi asettaa suoraan käänteisessä suhteessa kiinnijäämistodennäköisyyteen. Jos olet tehnyt vahingon x ja kiinnijäämistodennäköisyys on y, korvauksen teosta kun jäät kiinni tulisi olla (1/y)*x. Silloin nimittäin kiinnijäävien kokonaiskorvaukset riittävät kattamaan kaikkien vahingoitettujen kokonaiskulut. Kriteerinä on tällöin puhtaasti se, että on tosiaan tehnyt teon ja jäänyt siitä kiinni. Useimpien on helppo ymmärtää tämä lasku, ainakin hieman miettien.
Rangaistuksissa, eli puhtaassa ennaltaehkäisyssä, kyse ei kuitenkaan ole siitä, oletko tehnyt teon. Kyse on puhtaasta estovaikutuksesta, ja jo teon yritys riittää kertomaan että sinuun pitäisi kiinnijääneenä soveltaa rangaistusta. Rangaistus ei siis mitenkään mene aiheutetun haitan mukaan, ja usein kun tekoja ei voida niin tarkkaan erotella toisistaan kun lopputuloksissa ei tarvitse olla selvää eroa, rangaistuksen hajonta voi olla suurikin suhteessa siihen mitä näkyvä todistusaineisto sanoo. Ne päänsisäiset motiivit joiden nojalla supertäydellinen rangaistus pitäisi määrätä, eivät myöskään ole oikeuskelpoista tauhkaa; tapon/murhan, tai tässä sitten harmittoman ylinopeuden/systemaattisen piittaamattomuuden ero on poliisille ja oikeudelle pitkälti näkymätön.
Ihmisillä on aika syvät moraali-intuitionsa rangaistuskäytännöistä, jotka joskus menevät väärään, ja joskus oikeaan. Tässä ne tietyllä tavalla nähdäkseni menevät oikeaan. Nimittäin, jos meillä on vain kerran vuodessa yllätysratsia, useimmat eivät koskaan jää kiinni ylinopeudesta jolleivat aja kenenkään yli, vaikka nostavat voimakkaasti sitä riskiä rajalla että jonkun yli ajetaan. Myös vamman tasoa, koska nopeustasot nousevat pitkälti yli järkevän. Silloin poliisi joutuu toimimaan rangaistusregiimissä: tulosidonnainen sakko on tehokas (tai tehokkain, tarkoitan) sakotuksen laji.
Jos kuitenkin noita ratsioita olisi joka paikassa puolen kilometrin välein, juuri kukaan ei ajaisi merkittävää ylinopeutta, ja sikäli kuin nopeusrajoitukset olisivat ylipäänsä kunnossa, vaihtokauppa nopeuksien ja onnettomuusriskin välillä olisi jo aikalailla hyvinoptimoitu. Tällaisessa regiimissä ylinopeutta tulisi kohdella päin vastoin korvausongelmana, jossa kiinnijäämisriskikin on niin korkea ettei korvauksen tulisi kohota juuri aiheutetun riskin odotusarvoa korkeammaksi.
Peltipoliisit rikkovat tämän kuvan. Toisaalta ne tuomitsevat hyvin samalla tavalla kuin perinteinen poliisi jonka tehokkaasti pitäisi noudattaa sakkomallia. Voi mennä kortti, tai ainakin voi tulla mittavat, tulosidonnaiset sakot, jo pienestäkin ylinopeudesta. Samaan aikaan niiden ilmaisutarkkuus, -halpuus ja -tiheys lähentyvät sellaista täydellistä ja hienojakoista valvontaa, jossa tehokkaasti ajatellen tulisi soveltaa ennemminkin korvausmallia. Vieläpä erittäin suurella kiinnijäämistodennäköisyydellä, eli siis hyvin pienellä kertoimella nähden odotusarvoiseen haittaan. Mikä sitten on paljon pienempi kertakorvaus kuin se joka tavallisen poliisin tulisi antaa, harvemmassa ja epätäydellisemmässä valvonnassaan, samasta ylinopeudesta.
Uskoakseni tämä epäsuhta voisi selittää molemmat puolet peltipoliisin ongelmista. Ensinkin, yhteiskunta suosii sitä, erityisesti sakkoautomaattina. Se tosiaan tuo lisätuloja, kun sakottaa kuin poliisi mutta valvoo kuin Isoveli. Ja toisekseen, miksi autoilija vihaa sitä: koska se kasvattaa sakkomaksuja ja yleistä stressiä ajaessa aivan kuten omnipotentti Isoveli, vaikka oma intuitio sanookin ettei maksu ole suhteessa pienten ja tilannesidonnaisten ylinopeuksien todella aiheuttamaan riskiin. Nuo jälkimmäisethän tosiaan ovat arvioita rajalla, eivätkä sellaisia äärimmäisiä arvioita joita vastaan rangaistuksilla tapellaan, eli juuri tässä yksilö itse asiassa pystyy intuitiollaan tekemään enemmän tai vähemmän järkeviä yhteisöllisiäkin hyötyarvioita. Tietäneekin että pystyy, lähimmäistensä annettua koko elämänsä ajan hänelle palautetta noista pienemmistä arvioista.
Aivan viimein, täytyypä taas myös kytkeä tämä piraattijuttuihinkin. Niissä toki vaikuttaa moni muu periaate, joista taatusti kirjoitan kun joku muistuttaa vain. Mutta näissäkin vaikuttaa sama asia: kumpi ompikaan tärkeämpi, se riittävä mutta toisaalta kohtuullinen ennaltaehkäisy joka liittyy tuloihin tai mistään riippumattomaan vankeusaikaan, ja toisaalta korvaus? Väittäisin, että viimeaikaisissa piraattioikeudenkäynneissä on tapahtunut aika samantapainen oikeustaloudellisen tehokkuuden rikkomus, ja että itse asiassa piraattien/kansan syvien rivien närkästys yltiökorvauksiin selittyy aikalailla saman mekanismin kautta. Pitkästä kokemuksesta ja samastuksesta muihin asioihin, me vain tunnemme, että moiset korvaukset eivät ole hyvästä yhteisöllekään—ja olemme ihan oikeassa siinä jopa niin pitkälle että taloudellisen tehokkuuden vaikutukset ja siihen liittyvä analyysi ovat samaa mieltä asiasta.
Sitten kuitenkin aloin miettiä vakavammin, miksi juuri peltipoliisi on niin tunteitaherättävä aihe. Sillä onhan se. Nyt olen yhtäkkiä aika varma että löysin tuolle oikeustaloustieteellisen perustelun.
Erilaisten rangaistusten ja korvaustenkin tärkein syy eritoten oikeustaloustieteellisessä analyysissa on yleinen pelote- ja siitä seuraava ennaltaehkäisyvaikute. Molempien tarkoituksena on aikaansaada tilanne, jossa yksilön ei kannata tehdä taloudellisesta tehokkuudesta poikkeavia tekoja. Korvaukset toteuttavat tätä niin, että taloudellisesti korvattavissa olevissa asioissa joutuu jälkikäteen korvaamaan toisen menetykset, jolloin ainakin teoreettisesti olisi ollut vähintään yhtä kannattavaa vapaaehtoisesti sopia toisen kanssa etukäteen että teon saa tehdä. Rangaistukset taas hallitsevat tilanteita, joissa a) aiheutetaan toisille riskejä jotka eivät ylipäänsä ole täysin taloudellisesti korvattavissa (ihmiselämille ei ole järkevää hintaa, markkinoiden puutteessa), tai b) aiheutetaan niin suuria taloudellisia riskejä, ettei välttämättä ole sitten varaa korvata niitä jos ne sattuvat toteutumaan ("judgment proofness"). Tämän takia korvaukset riippuvat vahingosta, kun taas rangaistukset tähtäävät tulosidonnaisuuden tai suoranaisen tekijälle aiheutetun, yleisinhimillisen haitan kautta ensi sijassa yhtäläiseen estovaikutukseen tekijästä riippumatta. (Tämä raja-aita ei toki ole suora tai täydellinen, mutta hyvä apuväline analyysiin.)
Näistä periaatteista yleensä seuraa, että korvaukset tulisi asettaa suoraan käänteisessä suhteessa kiinnijäämistodennäköisyyteen. Jos olet tehnyt vahingon x ja kiinnijäämistodennäköisyys on y, korvauksen teosta kun jäät kiinni tulisi olla (1/y)*x. Silloin nimittäin kiinnijäävien kokonaiskorvaukset riittävät kattamaan kaikkien vahingoitettujen kokonaiskulut. Kriteerinä on tällöin puhtaasti se, että on tosiaan tehnyt teon ja jäänyt siitä kiinni. Useimpien on helppo ymmärtää tämä lasku, ainakin hieman miettien.
Rangaistuksissa, eli puhtaassa ennaltaehkäisyssä, kyse ei kuitenkaan ole siitä, oletko tehnyt teon. Kyse on puhtaasta estovaikutuksesta, ja jo teon yritys riittää kertomaan että sinuun pitäisi kiinnijääneenä soveltaa rangaistusta. Rangaistus ei siis mitenkään mene aiheutetun haitan mukaan, ja usein kun tekoja ei voida niin tarkkaan erotella toisistaan kun lopputuloksissa ei tarvitse olla selvää eroa, rangaistuksen hajonta voi olla suurikin suhteessa siihen mitä näkyvä todistusaineisto sanoo. Ne päänsisäiset motiivit joiden nojalla supertäydellinen rangaistus pitäisi määrätä, eivät myöskään ole oikeuskelpoista tauhkaa; tapon/murhan, tai tässä sitten harmittoman ylinopeuden/systemaattisen piittaamattomuuden ero on poliisille ja oikeudelle pitkälti näkymätön.
Ihmisillä on aika syvät moraali-intuitionsa rangaistuskäytännöistä, jotka joskus menevät väärään, ja joskus oikeaan. Tässä ne tietyllä tavalla nähdäkseni menevät oikeaan. Nimittäin, jos meillä on vain kerran vuodessa yllätysratsia, useimmat eivät koskaan jää kiinni ylinopeudesta jolleivat aja kenenkään yli, vaikka nostavat voimakkaasti sitä riskiä rajalla että jonkun yli ajetaan. Myös vamman tasoa, koska nopeustasot nousevat pitkälti yli järkevän. Silloin poliisi joutuu toimimaan rangaistusregiimissä: tulosidonnainen sakko on tehokas (tai tehokkain, tarkoitan) sakotuksen laji.
Jos kuitenkin noita ratsioita olisi joka paikassa puolen kilometrin välein, juuri kukaan ei ajaisi merkittävää ylinopeutta, ja sikäli kuin nopeusrajoitukset olisivat ylipäänsä kunnossa, vaihtokauppa nopeuksien ja onnettomuusriskin välillä olisi jo aikalailla hyvinoptimoitu. Tällaisessa regiimissä ylinopeutta tulisi kohdella päin vastoin korvausongelmana, jossa kiinnijäämisriskikin on niin korkea ettei korvauksen tulisi kohota juuri aiheutetun riskin odotusarvoa korkeammaksi.
Peltipoliisit rikkovat tämän kuvan. Toisaalta ne tuomitsevat hyvin samalla tavalla kuin perinteinen poliisi jonka tehokkaasti pitäisi noudattaa sakkomallia. Voi mennä kortti, tai ainakin voi tulla mittavat, tulosidonnaiset sakot, jo pienestäkin ylinopeudesta. Samaan aikaan niiden ilmaisutarkkuus, -halpuus ja -tiheys lähentyvät sellaista täydellistä ja hienojakoista valvontaa, jossa tehokkaasti ajatellen tulisi soveltaa ennemminkin korvausmallia. Vieläpä erittäin suurella kiinnijäämistodennäköisyydellä, eli siis hyvin pienellä kertoimella nähden odotusarvoiseen haittaan. Mikä sitten on paljon pienempi kertakorvaus kuin se joka tavallisen poliisin tulisi antaa, harvemmassa ja epätäydellisemmässä valvonnassaan, samasta ylinopeudesta.
Uskoakseni tämä epäsuhta voisi selittää molemmat puolet peltipoliisin ongelmista. Ensinkin, yhteiskunta suosii sitä, erityisesti sakkoautomaattina. Se tosiaan tuo lisätuloja, kun sakottaa kuin poliisi mutta valvoo kuin Isoveli. Ja toisekseen, miksi autoilija vihaa sitä: koska se kasvattaa sakkomaksuja ja yleistä stressiä ajaessa aivan kuten omnipotentti Isoveli, vaikka oma intuitio sanookin ettei maksu ole suhteessa pienten ja tilannesidonnaisten ylinopeuksien todella aiheuttamaan riskiin. Nuo jälkimmäisethän tosiaan ovat arvioita rajalla, eivätkä sellaisia äärimmäisiä arvioita joita vastaan rangaistuksilla tapellaan, eli juuri tässä yksilö itse asiassa pystyy intuitiollaan tekemään enemmän tai vähemmän järkeviä yhteisöllisiäkin hyötyarvioita. Tietäneekin että pystyy, lähimmäistensä annettua koko elämänsä ajan hänelle palautetta noista pienemmistä arvioista.
Aivan viimein, täytyypä taas myös kytkeä tämä piraattijuttuihinkin. Niissä toki vaikuttaa moni muu periaate, joista taatusti kirjoitan kun joku muistuttaa vain. Mutta näissäkin vaikuttaa sama asia: kumpi ompikaan tärkeämpi, se riittävä mutta toisaalta kohtuullinen ennaltaehkäisy joka liittyy tuloihin tai mistään riippumattomaan vankeusaikaan, ja toisaalta korvaus? Väittäisin, että viimeaikaisissa piraattioikeudenkäynneissä on tapahtunut aika samantapainen oikeustaloudellisen tehokkuuden rikkomus, ja että itse asiassa piraattien/kansan syvien rivien närkästys yltiökorvauksiin selittyy aikalailla saman mekanismin kautta. Pitkästä kokemuksesta ja samastuksesta muihin asioihin, me vain tunnemme, että moiset korvaukset eivät ole hyvästä yhteisöllekään—ja olemme ihan oikeassa siinä jopa niin pitkälle että taloudellisen tehokkuuden vaikutukset ja siihen liittyvä analyysi ovat samaa mieltä asiasta.
No comments:
Post a Comment