No kato, hiero vähän sitä vihreää, sitten siinä on se kulma. Vedä se alas, työnnä vähän vasemmalle, ja varovasti heristä. Kato, aika helppoo. Nysse muistaa kaiken, ja huomenna voidaan palata aiheeseen.
Kuulostaako alkemialta? Sen pitäisi. Ja silti se on lähes tismalleen sitä miten olen itsekin yrittänyt neuvoa nörttinä jopa kaikkein läheisimpiä lähimmäisiä käyttämään tietokonetta. Minulle menut, ikkunat ja vaikkapa se että jotain pitää klikata eikä pitää, on itsestäänselvää. Yksi suurista ymmärryksistäni on ollut, että kaikille se ei ole niin selvää tai yksinkertaista, sekä ettei tuollainen vihjeettömyys välttämättä ole lainkaan kiinni tyhmyydestä.
Itse tajusin tämän ensimmäisen kerran joskus kun yritin selittää vanhemmilleni miten videonauhuria käytetään. Molemmat vanhempani ovat akateemisia ihmisiä, ja siis kaikkea muuta kuin typeryksiä. Silti jopa minusta aika simppeli ja hölmö nauhuri tuotti loputtomia hankaluuksia, aina siihen asti että niin vanhempani kuin minäkin turhauduimme, eikä meikänörtin paraskaan apu mennyt perille käyttöohjeessa. Eli miten tuo on mahdollista, että noin ILMISELVÄ juttu voi mennä ohi toiselta älykkäältä ihmiseltä?!?
Tuohon on lopulta äärimmäisen simppeli selitys: mentaaliset, kognitiiviset mallit. Edes se videonauhuri ei ole enää aikoihin ollut vimpain, jossa on selvä nappi joka tekee selvän yksittäisen asian. Se on jo aikoja ollut juttu jolla on tietyssä mielessä oma sisäinen mielenelämänsä. Sillä on "tila", eli siis tietty sisäinen tiedollinen rakenteensa, joka ei ole suoraan kytköksissä etupaneelin nappuloihin. Nappulat ohjaavat kyllä arvattavasti ja säännönmukaisesti tuota laitteen sisäistä tilaa, mutta se tila kuitenkin aina on näkymätön, tiedollinen juttu, ja sen kytkös etupaneelin nappuloihin ei ole millään tavalla selvä tai yksinkertainen juttu.
Yksikään virhe jotka vanhempani tekivät videonauhurin kanssa ei tuosta näkökulmasta ollut tyhmä. Molemmat heistä usein jopa tekivät liikesarjoja etupaneelin nappuloiden kanssa joita en olisi itse hetimiten keksinyt tai varsinkaan muistanut. Mutta kun kukaan ei ollut muistanut tai osannut kertoa heille että siellä koneen sisällä on erillinen tiedollinen maailmansa jolle ne nappulat olivat alisteisia ja jolla ei ollut mitään yksikäsitteistä suhdetta nappuloihin, pieleenhän se tietenkin lopulta meni.
Tuo sama juttu tulee eteen a fortiori tietokoneiden kanssa, joiden sisäinen tila on vielä paljon hankalampi. Jopa niiden käyttöliittymät ovat aika hankalia. Esimerkiksi jo sellainen käsite kuin "ikkuna" graafisessa käyttöliittymässä on todella vaikeaa selittää kunnolla tyypille joka ei ole törmännyt aiemmin moiseen. "Niin siis ikkunat on näitä neliöitä, joiden sisällä on tavaraa." Ihan käypä selitys ikkunasta toikin, mutta ei se kyllä auta hahmottamaan ikkunaa ruudulta, tai erottamaan erillisiä ikkunoita toisistaan, tai varsinkaan tajuamaan mikä ero ikkunalla, nappulalla tahi dialogilla täsmälleen on. Kaikki niistä kun on neliöitä ruudulla joiden sisällä on tavaraa.
Niinpä se pohjimmainen ongelma käyttöliittymien opetuksessa on se, että se mikä näkyy pinnalle ei ole lainkaan se mistä käyttöliittymässä on kyse. Kyse on aina siitä miten käyttöliittymä esittää tietoa, mikä sen sisäinen abstrakti tietomalli ja tilakone on, ja vasta toiseksi siitä miten sitä abstraktia, aina vähintäänkin puoliksi näkymätöntä konetta siellä käyttöliittymän toisellapuolen hallitaan konkreettisilla käyttöliittymänappuloilla.
Se pohjimmainen ongelma on se, että kukaan osaava käyttäjä ei kertoneeksi äiskälle, kuinka siinä käyttöliittymässä on näkymättömiä, loputtomia sarjoja valikoita, toimintoja, rinnakkaisia prosesseja, eri interaktiomodaliteetteja, ja vaikka mitä, sen näkyvän pienen tekstikentän takana/lisäksi. Tuollainen tuntuu itsestäänselvältä nörtille, mutta se on kaikkea muuta jollei siihen ole tottunut. Eikä sellaiseen voi tottua opettamatta. Eikä sellaista voi opettaa nörtti-itsestäänselvyyksistä lähtien, kun sitten se näyttää ihan puhtaalta alkemialta. Siltä että kuukiveä hierottaessa sun lempibiisi soi alusta.
Jos mun akateemisille vanhemmille ois opetettu videon ja tietokoneen käyttö keskittyen niiden sisäisiin tiedollisiin malleihin, väitän että olisivat oppineet paljon helpommin käyttämään kumpaakin. Aivan samalla tavalla sitten väitän, että jos ylipäänsä teknisissä vehkeissä keskityttäisiin siihen abstraktioon joka niihin on sisällytetty, yli käyttöliittymän joka sen päällä vallitsee, nuorten olisi vastaavasti helpompi oppia niitä vielä hankalampia koneita. Esimerkiksi sellaista verkkokonetta kuin Wolfram Alpha, tai vaikkapa konetta nimeltään Google Glass. Ja monta muuta.
Kaikki tuollaiset koneet periaatteessa voi oppia ulkomuistista. Mutta jollei ymmärrä mikä niiden sisäinen tila ja logiikka todella on, niitä käytetään kuten väärinopetettu äitini käytty videonauhuria. Älykkäästi ja muistavasti, mutta pohjimmiltaan niin tyhjästi kuin äärimmäisen virheherkästikin, ilman yleistämis- ja kehityskykyä. Ihan vain kun me nörtit jotka kehitimme vimpaimen, emme vaivautuneet selittämään käyttäjälle sen olennaisinta sielunelämää.
