Monet luulevat että veganismi on jokin uusi, ihmeellinen juttu. Sellainen jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen historian tai perinteisen olotilan kanssa. He olisivat väärässä.
Ihmisen esihistoriassa homma toimi karrikoiden niin, että naiset keräsivät juuria ja hedelmiä, mistä saivat. Miehet menivät joukolla metsästämään lihaa. Eli siis päti se pahamaineinen metsästäjä–keräilijä-malli. Sukupuolittuneesti.
Tuossa mallissa naiset juurestaessaan takasivat peruskalorit kyläyhteisölle. Miehet taas toivat sattumanvaraisesti, joukolla, kylään sitä parempaa ja täydellisempää lihaa. Rasvoissaan ja proteiineissaan. Tuo oli se ikiaikainen työnjako, ja se tuppaa jatkumaan nykypäivään, vaikkapa siinä että naisten suolisto on adaptoituneempi kuituisen kasviksen hitaaseen käsittelyyn, tai vaikkapa siinä että miehet tuppaavat olemaan niitä jotka ylpeydellä leikkaavat BBQ-paistinsa tahi joulukinkkunsa.
Kaikki tietävät nuo roolit, ja luonnostaan tuppaavat mukautumaan niihin myös.
Nykylänsimaisessa yhteiskunnassa nuo roolit ovat kuitenkin selvästi vanhentuneita. Niin nainen keräilyssään kuin mies metsästyksessäänkin lähinnä käy metsästäjä–keräilemässä lähi-Lidlissä. Nainen voi esihistoriastaan ja geeneistään valita Lidlistä enemmänkin salaattia ja juureksia, samalla kun mies ehkä sitten helpommin lähtee pihvin perään. Mutta kumpikin itse asiassa tuossa tekee jotakin mikä lähtee esihistoriasta, eikä varsinaisesti sovi nykypäivään.
Sattumalta me miehet sitten olemme tuossa kuviossa sillä puolella joka tekee kenties enemmän väärin. Me edelleen käyttäydymme luontaisesti kuin sen harvan lihaproteiinin ylpeät metsästäjät; mammutinkaatajia kuin mukamas edelleen olisimme. Sitä kautta me ajamme pihvitaloutta, yli naisellisemman juurestalouden. Me jopa vähättelemme naistyypillistä "juurestaloutta" jatkuvasti, aivan kuten äsken itsekin tein. Sillä mieheys on metsästäjyys on lihansaanti on se kovempi ravitsemusarvo. Mies kaataa mammutin ja leikkaa sen, tai ei edes ole mies; ei ole elättäjä vaan kyläyhteisönsä proteiininpuutteeseen tappava runkkari.
Alkaisin hieman epäillä että juuri nykyään, nykyisellä rajalla, naistyypillinen syömätapa olisi hedelmällisempi. Se sellainen joka johtaa luontaisesti veganismin suuntaan.. Nimittäin, kun voit saada monipuolista kasvisravintoa, et enää tarvitse niitä tapettuja mammutteja. Ei ole mitään järkevää syytä miksi nykyään tarvittaisiin sitä miesten perinteisesti hakemaa täydellistä lihaproteiinia; ihan samat ravintoarvot voi saada meikäläisessä täydellisessä länsimaisessa yltäkylläydessä puhtaasta vegaaniravinnostakin.
Eikä nykyään metsästetä oikeastaan mitään, vaan tehotuotetaan sikanauta. Aika rujoin tavoin. Kun ne tuotantotavat sitten ovat niinkin hulluja, on myös olemassa varsin vahva argumentti sen puolesta ettei niitä tulisi tukea.
Ja sitten on vielä se ekotehokkuuskin. Karjan tehokkuus ruoantuotannossa, suhteessa siihen kuinka tehokasta kasvikset voisivat parhaimmillaan olla. Tuossakin taitaisi olla niin, että se tyttötyypillinen juureksenpurenta hakkaisi äijien pihvinhimmon 6–0.
Niin äijä ja sekaani kuin siis olenkin, viime aikoina tuo ylläoleva analyysini on vähitellen johtanut minua siihen suuntaan, että ehkäpä minustakin pitäisi lopulta tulla vegaani. Ekotehokkuudesta, ja eläinoikeusperustein. Aivan siihen tahtiin jolla yllä maalailin asiasta sukupuolittunutta: ehkäpä minun jälleen pitäisi kuunnella sitä feminististäkin puoltani.
Ihan vain koska yhtäkkiä se kuulostaa perin järkevältä taas. Siinä missä joskus ehkä tuo pihvinpurenta olikin esihistoriassa järkevää ja jopa tarpeellista, nyt se aidosti ei ole sitä. Se on lähinnä äijien jäämää, ja tyttöjen voittoa.
