Rakkaasta relaatiotietokannastani

Kun puhumme relaatiotietokantateoriasta, esittely yleensä lähtee "update anomalyista", sitten riippuvuuslogiikasta, ja noiden kautta normaalimuotojen teoriasta, aina viidenteen normaalimuotoon (kanonisesti PJ/NF, project join normal form, vaikka niitä oikeastaan on kolme erilaista).

Mutta mitä tää oikeesti on? Hyvää kombinatoriikkaa, alhaalta ylöspäin toki, mutta mikä se top-down -lintuperspektiivi olisi? Se joka meitä kaikkia kunnon harjoittajia vähän vaivaa, kun se ei oikein hahmotu.

Väittäisin intuitiostani, että se oikea tapa hahmottaa ongelma väkisinkin on kategoriateoreettinen, ja liittyy jotenkin relaatioalgebralle olennaisten operaattorien perusluonteeseen. Tarkemmin, tällä on selvästikin jotain tekemistä sen kanssa kuinka paljon me keskitymme nimenomaan liitokseen (join) operaattorina, ja normaalimuotoihin tapoina hajottaa tietokannan taulut pienemmiksi, niin että ne edelleen saadaan jossain mielessä minimaalisesti takaisin kasaan käyttämällä tuota liitosoperaattoria niiden välillä.

Eli pelin henki pohjimmiltaan on tietyn produktiivisen operaattorin minimaalinen dekompositio, modulo jotain, riippuvuusteoriasta. Se tiedetään jo, ettei tuo liitosoperaattorin kohdalla voi olla yksikäsitteinen, eli että edes simppelein funktionaalisen riippuvuuden teoria ei yleisesti ottaen salli konfluenttia uudelleenkirjoitusjärjestelmää; se ei salli yksiselitteistä normaalimuotoa, joka määräisi "yhden ainoan oikean" tietokannan rakenteen. "There can be only many, but also only so many." Ja näin on vielä jopa siinä klassisessa raamissa, joka johtaa kolmanteen normaalimuotoon, vain yhden tietokantataulun dekompositiossa, sen yhden tärkeäksi oletetun liitosoperaattorin alla. Tuo ei esim. pysty edes koskettamaan 3,3-normaalimuotoon, tietokantojen yleisesti ja tarpeellisesti toteuttamaan inkluusioriippuvuuteen taulujen välillä, eikä varsinkaan mihinkään millä on tekemistä sen toisen pääoperaattorin eli unionin kanssa.

Minun ajatukseni sitten on, että tätä käsittelyä pitäisi laajentaa huomattavasti jotta siihen tulisi mitään kokonaisjärkeä. Oikea raami minusta olisi löytää se täsmällinen kategoria jossa nuo taulut ja niille relevantit operaattorit (lähinnä union, join) elävät, ja kysyä millaiset dekompositiot siinä kategoriassa ovat admissiibeleitä. Koska tuo "abstrakti hölynpöly" tuntuu tässä hyvin luonnolliselta kieleltä puhua ongelmasta. Varsinkin koska tässä mennään voimallisesti äärellisessä joukko-opissa, niin että mahdollisten kategorioiden joukon luulisi olevan suhteellisen helppo löytää. "To pin the fucker down."

Mehän meinaan jo kysymyksenasettelusta suoraan nähdään, että kyse on jostain monoidaalisesta, äärelllisestä Setin alakategoriasta. Vielä tosi strukturoidusta sellaisesta, viitaten toiselta puolelta vaikka tableaux-kalkyyliin. Ja toi antaa meille yhtälörakenteessaan jopa tosi tarkat reunaehdot sekä vinkit siitä, mikä se meidän modulo on: loogiset monimuuttuja-equalityt, reduktiivisena puolena. Tuo puoli klassisesta teoriastahan on jokseenkin täydellinen jo.

Mutta se ei silti oikein vielä ole riittävää, kaunista ja lopullista. Se ei pysty puuttumaan monien taulujen väliseen riippuvuusongelmaan, se ei selitä miksi taulut pitää nimetä sen sijaan että voitaisiin mennä simppelillä universaalirelaatioteorialla, se ei yhtene bayesilaisen moniriippuvuusteorian kanssa, se ei selitä miksi meillä on null-arvoja, eikä se varsinkaan ota huomioon union-operaattorin syvällistä epämääräisyyttä dekompositiossa.

Siksi olen aika varma, että systemaattinen kategoriateoreettinen ekspositio relaatiotietokantateoriasta olisi paitsi tarpeellinen, myös hyödyllinen. Yhtenäistämään kaiken sen sekalaisen tauhkan johon yllä jo viittasin, jonka tunnen, ja joka ei toistaiseksi tee mullekaan ihan riittävästi järkeä. Siitä vois esim. lähteä ehkä, että join/liitos näyttää epäilyttävästi pullbackilta, samalla kun yhdiste/union pushoutilta. Myös tyypitettyjen lambdakalkyylien hierarkiaa/hilaa voisi ehkä käyttää hyväksi, jotta "epäilty saataisiin vihdoin kiinni".

Seksi

Yksi sun toinen nykyään väittää, että yhteiskunta on yliseksualisoitunut. Että seksistä puhutaan liikaa. Minusta moinen on pötypuhetta. Jos mitään, seksistä puhutaan aivan liian vähän.

Meinaan mitä muuta ylipäänsä mukamas on? Lähtien noin kehdosta, me pullahdettiin sinne pilteiksi pillusta, eli siis seksistä. Kun me mennään hautaan, me mennään sinne siksi että yksilö, eli elimistönsä, eli sen solut, eli niiden viimekädessä kantamat geenit, eivät pysty loputtomiin uusintamaan itseää virheittä/syövättä ilman uudelleenkäynnistystä. Eli siis sitä syntymää, siis lisääntymistä, eli siis seksiä.

Kun opimme puhumaan ja sitä kautta pääsemme sisään kulttuuriin, me teemme niin siksi että olemme sosiaalinen ja tiedollinen eläinlaji. Molempia olemme siksi että ekologisesti se on meidän paikkamme ja etumme. Sosiaalisuus tekee meistä vahvempia yhdessä, ja kulttuuri—osanaan talous, tiede, teknologia, kieli, sen sellaiset pikkujutut—näppärämpiä. Lisääntymään. Sekstaamaan.

Kun opiskelet, sinä opiskelet pohjimmiltaan siksi että pystyisit korottamaan suhteellista sosiaalista statustasi. Voidaksesi saada enemmän ja parempaa seksiä laadukkaampien kumppanien kanssa, ja sitä kautta jatkaa geenejäsi. Kun luot taidetta, pohjimmiltaan kukkoilet, saadaksesi enemmän ja parempaa seksiä laadukkaampien geenien kanssa—mistä bändärit, ja se että paras musiikki aina tulee testosteronisimmalta kolmekymppiseltä mieheltä, samalla kun paras (kosio)tanssi parikymppiseltä twerkkaajalta.

Kun sinun "pitää maksaa laskusi", ajattelet turhan proksimaalisesti. Todellisuudessa koko "pitämisen" käsite, eli siis moraali ja etiikka, lähtee pohjimmiltaan siitä mitä meikäläisen eläinlajin on hyödyllistä yhteisössään tehdä, jotta elää ja kukoistaan kilpailussa, päästäkseen pukille..

Kun lähdet sotaan, pohjimmiltaan sinua ajaa se perimäsi joka osoittautui evoluutiossa hyväksi, tuottaessaan osittaista eksogamiaa ja aggression suomaa turvaa vahvemman geeneille. Sotaan lähtevät miehet, ryöstääkseen vaimon, siittääkseen sen, ja pitääkseen geneettisen palkintonsa. Rauhaan me lähdemme kasvattaaksemme kohtumme hedelmän. Rakkauteen voidaksemme sitoutua siihen etelän hetelmään, ja vihaan puolustaaksemme sen, tai siis geeniemme, intressiä. Mustasukkaisuusmurhaan päädymme, koska toisen geeni tuli mun geenin tontille, eli piti poistaa siltä kätevimpään tapaan. (Väki)vallankäyttö on aina seksuaalista, ja päin vastoin, vaikka ei puhuttaisi vielä edes raiskauksesta.

Uskontosi ja jumalasi on olemassa paikkaamaan näppärän, himokkaan tiedollisuutesi aukkoja, ja luodakseen yhteisöjä, joissa irtoaa revaa. Kaikkihan me tiedämme mistä rippikoulussa ja sen käynnin suomassa naimaluvassa oikeasti on kyse. Katolilaisesta nunnapornosta nyt puhumattakaan, tai siitä mistä rippiriitti enimmäkseen ottaa voimansa. "Anteeksi Isä, tavalla tai toisella lankesin jälleen lihaani." Mistä Perisynti, tietenkin.

Toki mikään ele aivan niin yksinkertaista. Kun me olemme elämänkilpailussa niin laatuun eikä määrään panostava laji, olemme myös psykologisesti plastisia ja sitä kautta kykeneviä muuhunkin kulttuuriseen ilmaisuun kuin syömiseen, paskantamiseen ja panoon. Ja kun tuo komplikaatio tuodaan mukaan välittävänä tekijänä, me onnistumme tekemään kaikenlaista kummallista joka ei suoraan näytä liittyvän lisääntymiseen. Minun kaikista ihmisistä pitäisi varsinkin tietää tuo, kun päihteilen, otan halukkaasti selkääni sängyssä, ja kaikenlaista muuta minkä luulisi olevan täysin vastakkaista lisääntymisedulleni.

Mutta silti, lopulta kaikki tuokin kommervenkki palautuu jotakin kautta siihen että pimpan perässä ollaan. (Tai kyrvän; nainen on seksuaalinen olento myös.) Jopa se että ollaan ylipäänsä miehiä, naisia, ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki tuo on johdettavissa lisääntymisedusta; satumme olemaan seksuaalisesti lisääntyvä laji, mistä seksin käsite ja vastakkainasetttelut, koska> tuokin kuvio pohjimmiltaan palautuu siihen kuinka edullista taudin- ja tuholaisensiedolle geenien seksuaalinen rekombinaatio on, varsinkin laatutietoisille ja hitaastikasvaville elukoille. Koko sukupuolen ja siis seksuaalisen kanssakäymisen ajatus johtuu siis suoraan lisääntymisestä, vaikkakin hieman alhaisemmalla tasolla ajateltuna. Siitä "seksistä", kuten seksuaalidimorfinen apinalaji lisääntymisensä/geeninenjatkonsa luonnostaan näkee.

Tuota ajatusmallia vasten ei kertakaikkisesti ole mahdollista yliseksualisoida mitään. Koska niin kauan kun olet ihminen etkä bakteeri tai kivi, mitään muuta kuin seksi ei lopulta ole. Väärin sen voi ymmärtää, vaikkapa niin että sille antaa välinearvon jota sille ei lopullisena päämääränä kuuluisi, mutta muuten…se on Tie, Totuus ja kirjaimellinen Elämä.