Yksi liberaalin ja taloustieteilijän perussanonnoista on: "There ain't no such thing as a free lunch." Se tarkoittaa pohjimmiltaan, että kaikesta hyvästä joku joutuu maksamaan jotain. Tämä kommenttini esimerkiksi lähti Henri Heikkisen Facebook-linkin kautta siitä, kuinka niin moni tuntuu kuvittelevan että "ilmainen" joukkoliikenne jotenkin automaattisesti on hyvää. Ei se ole; joku sen työn tekee, joko suoraan tai sitten välillisesti niin että toiset maksavat veroja sen työn tekemisestä. "Ilmaisella" joukkoliikenteellä on selvät vaihtoehtokustannuksensa, jotka tekevät siitä kaikkea muuta kuin ilmaista.
Tietty samaan aikaan on kyllä tiettyjä ilmaisia lounaita. Tuo sanonta ei ole ehdoton totuus joka kattaa kaiken. Mutta se kattaa kyllä kaiken tuollaisen naiivin pelleilyn.
Ne todelliset ilmaiset lounaat mitä itse olen löytänyt tulevat kuitenkin aivan eri kautta. Adam Smithin "näkymätön käsi" on sellainen kahdessakin mielessä. Ensinkin siinä puhutaan erikoistumisen tuottamasta taloudellisesta tehokkuudesta; vaikka kaikki tekisivät yhtä kovasti töitä, erikoistunut työnjako voi silti tuottaa enemmän lopputuotteita samasta vaivasta kuin se että kaikki olisivat vain samaan aikaan "päivätyömiehiä". Eli on löydetty tietty, pieni, rajoitettu, ilmainen lounas.
Toisaalta, kannustimilla ja instituutioilla on väliä. Jos sata ihmistä panee samaan pataan sata euroa kukin, sadan lapsen auttamiseksi, kuluerä on 10000€. Jos sata ihmistä auttaa suoraan, erikseen, noita samaa sataa lasta, kuluerä on edelleen sama 10000€. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa kannustinympäristö ja instituutio eroavat voimakkaasti ensimmäisestä; raha käytetään todennäköisemmin tehokkaasti ja hyödyllisesti. Jälleen ilmainen lounas.
Tai kolmanneksi, vakuutusargumentti. Jos kaikki joutuisivat maksamaan omasta pussistaan satunnaisen tulipalon kulut, yksi sun toinen menisi konkurssiin ja taloudellinen tuottavuus heittäisi häränpyllyä. Jos riskit taas jaetaan, järkevissä rajoissa, niin että kustannus tasoittuu aktuaarisesti kestävällä tavalla, tulipalo ei ole katastrofi vaan kaikki toipuvat siitä. Tai vastaavasti arvopaperimarkkinoilla, et yleensä voi voittaa markkinoiden odotusarvoa, mutta hajauttamalla sijoituksesi voit vähentää riskiä, muuttamatta odotusarvoisia kokonaisrahavirtoja. Jälleen, yhteiskunnan hajautuneisuuteen luottava, rajoitettu ilmainen lounas.
Noiden esimerkkien jälkeen minun alkaa olla jo vaikea keksiä niitä lounaita yleistasolla, ja kaikki noistakin kolmesta esimerkistä ovat paljon herkempiä ja monimutkaisempia rakenteita kuin vain se, että jostain yhtäkkiä tehdään "ilmaista". Ne ovat punnittuja valintoja joissa ei ole lähdetty ensi sijassa sellaiseen rahafetissiin johon vasemmistolaiset usein sortuvat, eli siis miettimään kuinka monta euroa juttuihin kuluu. Päin vastoin, niissä on mietitty ensin reaalitaloudellisia juttuja, kuten kannustavuutta, teknistä tuottavuutta tai sitä miten institutionaalisesti pystytään vähentämään riskiaversion ja luottorajoitteiden aiheuttamia reaalimaailman ongelmia yhtäaikaisesti, vähimmin kuluin. Tuossa kalkyylissa raha on vain kirjanpitoväline, jota käytetään moninaisin erilaisin tavoin hyödyksi, mutta vain siellä missä se sattuu myös toimimaan.
Aivan ennen kaikkea, kukin noista pienistä (?) ilmaisista lounaista sitten on saatavissa vain ja ainoastaan vapaan talouden piirissä. Ei sellaisen sosialismin, jossa julkinen liikenne julistetaan ilmaiseksi. Reaalitalous kun ei muutu julistamisesta yhtään miksikään, vaan korkeintaan joutuu ristiriitaan sen kanssa mitä haluttaisiin tai minkä piti tapahtua.
Tuosta syystä sitten juuri ideologinen suhtautuminen talouteen on vaarallista: se johtaa näköharhaan ilmaisista lounaista siellä missä niitä ei ole, samalla kun se sokeuttaa yksilön niille rajatuille mutta kestävämmille ilmaisen lounaan mahdollisuuksille jotka aivan totisesti ovat olemassa.
No comments:
Post a Comment