2016-04-25

Miten erotella tottunut näppäilijä

Huomasin juuri että mulla on tietty tottuneen näppäimistönkäyttäjän juttu alla, jota amatööreillä ei oo. Mä luulen että toi vois olla hyödyllinen juttu huomata, esim. biometristen salasanojen puolelta.

Oppiminen näppiksessä

Oppiminen näppäimistökirjoittamiseen jättää jälkeensä ainakin kolme eri jälkeä. Ensinkin, kirjoitusnopeuden. Tietysti.

Mutta toisekseen myös virhetiheyden.

Ja kolmannekseen sen minkä mä juuri huomasin: sen kuinka paljon voimaa näppiksen suuntaan käytetään.

Miksi voima on tärkeää

Juju on siinä, että kaikki jotka ovat kirjoittaneet pidemmin ja nopeammin, eli siis kokonaisuudessaan paljon, vähitellen oppivat minimoimaan sormiensa energiankäytön näppiksellä. Oli se sitten täys qwerty tai jokin sekalainen touch-screen. Kun kirjoitat paljon, sä vähitellen lakkaat tökkimästä näppistäsi, ja sen sijaan käytät jatkuvasti vähemmän voimaa sekä energiaa sen kanssa. Lopulta päädyt lähelle sitä että ainoa energia mitä käytetään on sun jänteiden-lihaksien ja näppäimen yhteen iskuun vaatima minimienergia.

Kaikissa näppiksissä toi ei oo yhtäläinen. Esim. mun nykyinen halpisnäppäimistöni on aika "tahmainen". Mikä on koodisana sille että se tuhlaa energiaa. Nörttien eniten tykkäämät aikaiset, kliksuttelevat ibarit taas on jousissaan paljon helpompia: niistä näppäin ponnahtaa takaisin lähes hävittämättä liike-energiaa, ja yhtäkkiä nörtti oppii sen kanssa semmosen ihan tietyn pomppu-kliksahtelevan kirjoitustapansa. Rakastaa sitä elämänsä loppuun.

Kooda

On oikeesti vähän rasittavaa että tällä nykyisellä kosketusnäyttöjen ajalla kukaan ei enää kiinnitä huomiota siihen näppismukavuuteen. Näyttökäyttäjä tietysti minimoi harminsa silloinkin, eli koskettelee tosi läheltä ja hellästi herkkää näyttöään. Mutta samalla toi touhu ei enää tuota sellaista nopeaa kirjoittajaa kuin mitä mä olen, eikä päätelaitteita jotka sopis yhteen pitkien kommenttien kanssa.

Päin vastoin, se tuottaa Twitter-ajattelijoita, Twitter-sopivin idioottipuhelimineen. Koska se näppäinkosketus vietiin pois, ja sitä kautta kyky kirjoittaa järjellisellä nopeudella pitkiä, asiallisempia tekstejä. Taktiili tunto siihen mitä kirjoitat, ja mahdollisuus oppia kirjoittamaan ilman että se käytetty teknologia jatkuvasti tulee väliin häiritsemään.

2016-04-19

Tohon mulla ei oo appia

Tulipa tässä, saunassa jopa, muita hassuja koodi-ideoita puidessa mieleen, että on yks appi-konsepti joka vois olla aika myyväkin. Sellainen jota mä en ole vielä nähnyt missään. Ottakaas yrittelijät frendini pallo tästä, jos mun perustelu vaan kantaa.

Emoticonit/emojit

On jo tunnettua että jatkuvasti suurempi osa tekstuaalisesta kommunikaatiosta tapahtuu emojien kautta. Aivan vähän aika sitten Suomi maalattiin jopa noiden hymiöiden–ikonien ykköskäyttäjäksi maailmanlaajuisesti, Instagramissa. Käyttöjärjestelmä- ja sovelluskehittäjät, kuten Unicode-standardoijatkin, räpiköivät pysyäkseen tuon uuden ikonikielen nopean kehityksen perässä. Ne hassut merkit näyttävät yhtäkkiä tulleen jäädäkseen, osaksi digitaalista maastoa.

Modaliteeteista

Tällä hetkellä emojeilla on kuitenkin tietty perusongelma: ne ovat vain graafisia ikoneja. Ne koodaavat kaikenlaisia hyödyllisiä käsitteitä yli kielirajojen. Varsinkin jaettuja tunteita tai kiinnostuksenkohteita. Mutta vain tekstuaalisessa mediassa.

Minusta noin ei välttis tarttis olla. Kyllähän ne voisi ääneksikin koodata. Aivan kuten me koodaamme luonnollisen kielen kirjoittamiseen käytetyt kirjaimet. Kun emojeilla ei ole mitään kielioppia tai historiaa takanaan, ne voitaisiin vieläpä toistaiseksi täysin suunnitellusti ja optimoiden koodata äänivastineiksi.

Miksi ääni-emoji?

Ilmeisin syy kehittää emojeista "äänifontti" tietysti olisi se että sokeat voisivat lukea fesensä emojit. Mutta tuo ei ole lainkaan ainoa sovelluskohde.

Nimittäin, kun signaalinkäsittelytietous etenee, diilaamme jatkuvasti enemmän auditoristen käyttöliittymien kanssa. Silloin voisi olla asiallista olisi olemassa standardiesitys (tai ainakin jokin esitys) emojeille äänenkin kautta. Helpompana puolena se että kullekin niistä voisi olla toistettaessa vakioäänitiedostonsa. Vaikeampana puolena se miten ne voitaisiin syöttää puhuen.

Ja hei, eiks ihan vaan äänipuhelu kaverille oo jo auditorinen liittymä sen suuntaan? Samalla tavalla kuin fese on tekstuaalinen liittymä siihen? Jos mä voin fesessä syytää toisen suuntaan emojeja, miksen mä voi syytää puhelimessa puhuessanikin auditorisia ikoneja? Samaan henkeen kuin vaikkapa käyttöliittymät nykyään syytävät klikkiääniä ja muita, eräänlaisina auditorisina protoemojeina?

Pari toteutusehdotusta

Musta tässä hommassa ensin pitäis kehittää standardikirjasto lyhyitä mutta tunnistettavia vastineita koko emoji-kirjastolle. Sama onko ne äänet alunperin tunnistettavissa—tuskinpa läheskään kaikki voisivat olla kun emojien kielineutraalius vaatisi että äänetkin olisivat kielettömiä. Eikä onomatopoeia todellakaan riitä koko tohon kirjoon.

Sitten vois yrittää kehittää jonkin syöttötavan puhelimessa puhuvalle. Toki näppis, jos ollaan kaiutinmoodissa. Mutta toi ei toimis kun puhutaan normaalisti känny korvalla. Mä luulisin että tuossa pitäis käyttää hyväksi puhelimen kiihtyvyysanturiin ja mikrofoniin kiinnitettyä koneistoa. Niin että voit väristää ja naputella sitä puhelinta eri tavoin, tuottaaksesi puhevirtaan väliin ääniemojin. Epäilen että kun ne eleet/performatiivit suunniteltaisiin oikein, ne ois opittavissa tosi nopeasti, niin että niistä tulis osa puhelimessa puhuvan tavallista automaatiota.

Protokolla ja yhteensopivuus

Mites noi sitten pitäisi välittää puhekanavaan? No mä luulen että parhas tapa ois välittää kesken puheen sivusignalointina se vastaava emoji. Miten sitten puhuja tuottikaan halunsa välittää moinen. Välitettäisiin se yksi Unicode-emoji merkkikoodina.

Tuolla olisi se etu, että ne emojit voi suodattaa poiskin, eivät vie puhekaistaa, niiden tuottaminen olisi erotettu niiden linjaformaatista, ja niin olisi erotettu niiden lopullinen toistokin siitä mitä linjalta tuli. Tällainen arkkitehtuuri on mahdollinen uudemman sukupolven mobiilivehkeillä aina, koska ne voivat neuvotella vastapään kanssa kyvykkyyksistään.

Sitten, jos mennään vanhemmilla vehkeillä ja neuvottelun puutteessa, totta kai sen kirjaston mukaisen äänen voi purkaa puhekanavaan suoraan lähettäjän päässä. Tuo on suttuinen ratkaisu, eikä se mahdollista helppoa koneellista käsittelyä niistä emojeista vastaanottajan päässä. Mutta se on parempi kuin ei mitään, yhteensopivuuskeinona.

Kooda, kehotus ja kannustin

Niinpä, miksiköhän mulla ei ole vielä tollasta appia puhelimissa, desktopissa, kaikkialla? Musta tuntuu että toi on aika ilmiselvä juttu mitä tehdä, mutta eipä kukaan liene vielä toteuttanut sitä. Se ei edes ois kovin vaikee projekti tietääkseni. Samalla se ois täysin yleismaailmallinen, vois olla mullistavakin, ja siksi sillä appi-frameworkillä vois olla aivan tuhottomasti tilaajia. Siis maksavia asiakkaita.

Puhumattakaan siitä että eka joka luo tuon auditorisen kuvakirjan, voi nykyisen kansainvälisen lainsäädännön alla vaatia siitä tekijänoikeuteen ja/tai tietokantaoikeuteen liittyviä rojalteja, aika pitkän aikaa… ☺