Klassisen retoriikan kolmijaosta

Jo lukiotunneilla usein mainitaan retoriikan jako eetokseen, paatokseen sekä logokseen. Mutta mitä ne oikeastaan tarkoittavat nykykielellä?

Minusta eetos on sitä että kehtaat ottaa häpeilemättä paitas pois julkisessa väittelyssä, ilman että se saa sua kyräilemään, häpeilemään, tai olemaan mitään muuta kuin toista silmään tuijottava oma itsesi. Se on itsevarmuutta mielipiteestäsi ja identiteetistäsi, joka näkyy ja kuuluu. Sitä että mä oon tässä, ja mitäs sä aiot tehdä sille, häh.

Eetoksen negaatio on silloin epävarmuutta, arkuutta, tietopohjan hataruutta, epäsuoruutta, ja kaikkea sitä mikä saa toisen epäilemään ettet ole, osaa, tajua, tai sinulla ei ole väliä. Sitä kautta väitteelläsikään.

Paatos on vaikutustaitoa toiseen sekä yleisöön. Sitä että osaat ajaa mielipiteilläsi ja puheellasi toisen ajattelua sekä tunnetiloja; pitää häntä keskustelussa äänenvärissäsi, eleissäsi, näkyvässä tunteessa-vannoumuksessasi, orjanasi. Kuten Kalevala sanoo, "osaat laulaa toisen suohon", kaikkien vierestäkatsojien halukkaasti nauraen päälle. Tämä on se näkymätön keppi tai nyrkki keskustelussa, siinä missä pienemmät miehet pitävät nuo "keskustelussa" avoimesti näkyvillä. (Unohtamatta että kuuntelutaitokin on osa vaikuttamista; yleisö on sympaattisempi reilulle keskustelijalle kuin paukuttajalle.)

Paatoksen negaatio on änkyttäminen, kiertely, kyvyttömyys tajuta missä vastaväittäjä/yleisö on menossa, huumorintajuttomuus—mikäänhän ei niin tehokaasti saa yleisöä puolellesi kuin se että teet vastaväittäjäsi hyväntahtoisesti naurunalaiseksi— kielellinen saamattomuus, ja sen sellainen. Myös submissio toiselle keskustelu, sen sijaan että ajetaan itse tietoisesti dialogin kulkua.

Logos sitten on se itse aihe josta puhutaan, ja päättelysi pitävyys. Se kuinka pakottava argumenttisi on…niille harvoille joita logiikka pakottaa. Tämä on helpoin määritellä, mutta vaikein tehdä oikein. Siksi kenties arvostetuin nykyisellä tieteellis–teknologisella aikakaudellamme. (Tässä kuuntelutaito on hyödyllistä siksi, että kun toisen jättää pälpättämään, hän usein loogisesti hirttää itsensä omaan köyteensä. Tai jollei, näytät kahden muun aspektin puolesta sitäkin paremmalta jos kykenet seuraamaan ja edistämään toisen oikeaa ajatusta.)

Logoksen negaatio on irrationaalinen hölynpölynpuhuja. Pahimmillaan skitsofreenikko, jonka ajatus lentää mistä mihin vain, ja on loogisesti epäkoherenttia. Doublespeak. Se on sitä että käsitteitä käytetään ristiriitaisesti, keskustelulla ei ole selvää kulkuaan, "ollaan vain jotain mieltä" perustelematta miksi tai mitä mielipiteestä/aksioomasta seuraa, ja ylipäänsä käyttäydytään kuin tuulitunneliblondi tahi turha julkkis. Tekemättä koskaan kunnon argumenttia tai olematta tietoisesti, johdonmukaisesti, jotakin mieltä.

Tuo klassinen jaottelu on siis minusta varsin käypä. Kukin noista kolmesta puolesta tukee toistaan, ja ne ovat selvästi erotettavissa. Voisi ehkä tiivistää niin, että kyse on uskottavuudesta, kommunikaatiokyvystä ja tietopohjasta, kolmiyhteytenä. Yksikään ei selviä ilman toista, ja niiden tulisi olla tasapainossa, jotta puheen vaikuttavuus—so. retorinen kyky—maksimoituisi rajalla.

(P.S. kävin juuri baarissa paidatta, kiltissä, alkkareitta totta kai. Matkalla sinne yksi poika nuorisolaumasta vahingossa näki vehkeeni hameen alta, ja kommentoi sitä kuin isoinkin mies. Minä siihen leveässä hymyssä että "mutta sähän sitä katoit". Tuo on eetosta: mä oon tässä, missä sä oot. Se on myös paatosta, koska kaverit nauroivat jampalle sen jälkeen, eivätkä minulle. Myöhemmin päädyin kitsaaseen baariseuraan, jossa yks tyyppi epäili että olen homo. Joista hän ei tietenkään järin pitänyt. Hänet väittelin kullekin-omansa-eettiseen-suohon alle 10 minuutissa—paatoksen ja eetoksen puolelta käyttäeni röyhkeästi hyväksi äärihyvännäköisen nuoremman avovaimoni kuvaa. "Ei mulla oo ongelmia homojen kanssa, ja tunnenkin monia, ja olen kokeillutkin miehiä, mutta päädyin sitten heteroksi. Arvaas vaan miks." Tuo on röyhkeää tunnevaikuttamista, mutta se mahdollisti samalla sen ajatuksen välittämisen, että kullekin omansa—siis loogisen, aatteellisen pointtini läpimenon. Tämä on mielestäni retoriikkaa, vaikka oraattoria minusta tuskin koskaan tulee.)

Miten äänestää Oikein

Perin monet varsinkin nyt totuudenjälkeisellä ajalla, ja keskustalaiset aiemminkin, äänestävät täysin omien tuntojensa mukaan. Näin ei pitäisi tehdä.

Politiikka on olemassa tarkoituksesta. Sillä on tarkoitus hoitaa yhteisiä asioita; poliksen asioita, erona yksityisestä elinpiiristä. Tietyt asiat siis kuuluvat polikselle, luonnostaan, ja toisaalta useimmat yksityiselle kotitaloudelle, seiniensä sisällä.

Kuten vaikkapa näin Pride-kuukautena tulee muistuttaa, se ihmiskuntaa jatkava seksuaalisuus, aviosänkyineen. Siihen menoon ei ole julkispuolen puuttuminen, ilmeisistä yksilöllisistä tunne- sekä politiikanhistoriallisista syistä.

Eli kun äänestät, yritä äänestää jostakin järkevästä yhteiskuntateoriasta lähtien. Älä diipa-daapasta, vaan ajatellen, miten voisit parantaa juuri niitä asioita äänelläsi jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Ehdottomasti älä yritä parantaa itseäsi, koska tuo kuuluu yksityiseen elinpiiriin. Ehdottomasti älä yritä parantaa välillisestikään itseäsi, moraalisignaloimalla, eli siis yrittäen näyttää paremmalta seurassasi "oikeilla mielipiteillä". Älä alistu tuollaisille helpoille kiusauksille, vaan mieti yli niiden mikä aidosti parantaisi yhteiskuntaa. Kuka olisi se ehdokkaasi joka on eniten parempi kuin sinä olet, ja puolueettomin, tehokkain, poliittinen toimittaja.

Minä olen ehdokkaani valinnut, pienpuolueestani vaihteeksi taas. Tuskin menee läpi, koska vaalijärjestelmämme on niin kuraa. Mutta minä silti jokikisen kerran kun reilussa neljässäkymmenessä ikävuodessani olen saanut äänestää, olen äänestänyt parhaalla mahdollisella harkinnalla yhteiseen hyvinvointiin. Yli omani. Koska hyvä politiikka vaatii äänestäjäkuntaa joka siinä hiljaisessa äänestyskopissa miettii vähän muutakin kuin itseään. Miettii yhteisöä, ja yhteishyvinvointia. (Jotkut sanovat että kansanyhteyttä, minä että internationalismia, mutta tuokin ero on täysin toisarvoista.)

Mikä aatteesi onkaan, muista että yhteiset ja yksityiset asiat ovat erillisiä. Vaalikopissa äänestetään yhteisistä ja vain yhteisistä asioista. Ei sun pet-peevestä. Yhteiskunta ei oo sun perhe, jossa asiat päätetään sattumanvaraisesti kuten lakoavat, vaan isompi kokonaisuus, jossa pitää ottaa kaikki muutkin hullut huomioon. Se on juttu jossa päätetään enimmäkseen asioista aggregaattitasolla, kannustimissa, hyvin epämääräisesti, ja niin että mihinkään järin yksittäiseen mielipiteeseen ei siis saisi ottaa kantaa.

Jos kuulostan liian libertaarilta, sitä olenkin. Rehevä minarkisti pitkältä ajalta. Mutta sanonpa vain että tämä periaate ulottuu myös suoraan kommunismiin. Marxismiinkin (joskaan ei marxismi-leninismiin). Valistusaatehan sekin on ollut, samalta ajalta. Järkiperäinen, vaikka minusta harhaanjohdettu. Kuten enkkuepistemiologiassa sanotaan: "valid, but not sound".

Siinä kopissa tämä punnitaan lopulta. Toivottavasti järkevästi sitten niin. Valistuneesti, ja ampuen tarpeen mukaan itseäänkin jalkaan, yhteisön hyväksi.