Oikeus itsemurhaan

Katselenpa tässä vaihteeksi vanhoja Rooman Sheriffin (Picket Fences) jaksoja. Sarja on monella tavalla hyvä, ja monella paha. Useimmilla tavoilla hyvin jenkki ja vieras. Itselläkin menee tuo perhefokus vähän yli... Useimmat jotka kammoksuvat sitä eivät kenties pidä sen päällekäyvästä moralismista.

Omalla kohdallani kuitenkin luulen, että juuri tuo koukutti minut aikanaan sarjaan: kerrankin moraali tuodaan pramille ja oikeasti sanotaan ääneen mitä jengi ajattelee siitä. Puoleen ja toiseen, vaikka sitten otetaankin kantoja, ja siitä seuraa juuri niin yksioikoista ja populistista moraalidraamaa...kuin kreikkalaisessa teatterissa. Tosiaanhan lähes jokaisessa jaksossa on selvä moraalitaru takana, mikä englanniksi on tietty "aesop".

Viimeisimmässä jaksossa puhuttiin oikeudesta itsemurhaan. Omien ongelmien ja ideologian kanssa itselleni on tullut vähitellen jotakuinkin kirkkaaksi, että tuo oikeus on. Ei passiivisesti, vaan aktiivisesti. Ei niin että se rajataan vain kärsiviin, vaan täysin vapaasti. Ja ei niin että ihmisiä toppuutellaan lainsäädännöllisesti sen kanssa, vaan niin että ne sarjakuvien ja scifin itsemurhakopit tai kioskilta ostettavat "lempeän lähdön pakkaukset", niiden kaikkien tulisi tosiaan olla sallittuja. Aivan kuten olen jo pitkään sanonut että heroiini kuuluisi maitokauppoihin, niin sanon nyt että itsemurha-apuvälineetkin kuuluvat, markkinoiden äärimmilleen optimoimina.

Nimittäin, murha on rikos koska siinä ihmiseltä riistetään päätösvalta hänelle kaikkein suurimpaan ja tärkeimpään asiaan: elämään ja olemassaoloon. Itsemurhan estäminen riistää tuon täsmälleen saman oikeuden, täsmälleen yhtä rajusti, ja täsmälleen yhtä kammottavin seuraamuksin niin yksilölle kuin muillekin. Vain toiseen suuntaan, ja yleensä itsekkäin perustein: "mulle tulis paha olo kun en voinut auttaa". No jos et tosiaan voinut, ei se sitten sun ongelma ole, tai jos tosiaan olisit voinut auttaa pakottamatta...no ehkä et sitten täyttänyt moraalista velvoitettasi. Se on sun synti se, diilaa sen kanssa.

Niinpä se joka jollain tavalla väkisin ehkäisee ihmistä tappamasta itseään, tulisi tuomita täysin samoin perustein kuin se joka väkisin aiheuttaa kuoleman. Nuo ovat yhden ja saman yksilönoikeudenloukkauksen kaksi eri puolta, aivan samalla tavalla kuin pakkokastraatio ja synnytykseen johtava raiskaus ovat saman kolikon puolia. Kumpaakaan pakotuksen lajia ei tulisi olla, ei välittömästi eikä välillisesti.

Noin isoihin päätöksiin ei tosin ehkä saisi vaikuttaa ulkopuolelta, varsinkaan sellaisten kohdalla joiden kyky päättää järkevästi on hämärtynyt. Siitäkin voidaan tapella kuinka paljon vaikutusta saa olla, mutta periaate on symmetrinen: jos saa kannustaa kuolemiseen tai tappamiseen, niin saa kuolemattomuuteen ja tappamattomuuteen yhtäläisesti. Ja joka tapauksessa, jos se lopullinen yksilö sitten itse päättää, suuntaan tai toiseen, noinkin isossa asiassa...sitten se että se päätös on niin iso tekee varsinkin kaiken pakkovaltaisen vaikuttamisen tuohon päätökseen sitäkin pahemmaksi synniksi. Aivan täysin riippumatta siitä kumpaan suuntaan tuossa päätetään tai vaikutetaan.