2011-07-25

Apropo Breivik

Tätä Norjan touhua katsoessa on tullut mieleen muutamia kaikin puolin epämiellyttäviä kysymyksiä. Kaikella sillä uhallakin ajattelin, että ehkäpä ne pitäisi kysyä ääneen.

1) Mitäs jos Brejvik onkin ihan terve? Ihan kuin "me kaikki kunnonkansalaiset"? Mutta sattuu vain olemaan hieman tavallista enemmän tosissaan ideologiastaan, niin että vastustajien tappaminen on käypä tapa ajaa sitä? Aika normihan tuo on historiallisesti ollut. Tuskinpa ristiritarit kaikki psykopaatteja olivat, eikä värväytynyttäkään sotilasta edelleenkään tuomita murhasta.

2) Mitäs jos Brejvik itse asiassa oli suorastaan menestyjä? Omalla ikävällä alallaan, mutta silti? Ensimmäisen luokan terroriyrittäjä? Ei näytä siltä, että hän olisi voinut olla juuri muutakaan, kun luuserihan ei helposti tapa moista määrää ihmisiä noin vain. Eikä hulluus auta lopputuloksiin edes tuossa sportissa.

3) Mitäs jos "paskajuttuja vaan tapahtuu"? Jengiä kuolee näkyvästi ja persoonallisen pahantekijänkin taholta tietty tilastollinen vakiomäärä vuodessa? Ihan vain ihmisluonteen ja kulusyiden tähden? Niin että Norjan tapahtumat olivat täysin odotettavissa, eivät estettävissä, hiekkaa käsien läpi ja tapahtuivat vasta nyt ainoastaan siksi että Norjassa on niin kovin vähän jengiä, eli moista tapahtuu harvemmin?

4) Mitäs jos me kaikki itse asiassa sorrumme tässä näköharhaan, ja ammumme itseämme jalkaan? Ollaanhan sitä kuitenkin aina oltu paremmin turvassa terroristilta kuin naapurin ajamalta autolta. Ettei tässä nyt vain mentäisi taas askel kohti poliisivaltiota, ilman mitään todellista syytä tehdä niin, kun (lähes) kaikkihan me tajuamme että emme ole Breivikejä?

5) Mitäs jos sosiaalidemokraattisen puolueen politiikalla tai skandinaavisen hyvinvointivaltion poliittisella rakenteella sittenkin oli jokin tietty osasyynsä tähän lopputulokseen? Onko aivan takuuvarmaa, ettei täysin vaihtoehdoton konsensuspolitiikka, ainoana pakotienään poismuutto Jenkkeihin, Singaporeen tai Ugandaan, voisi altistaa tietyn minimaalisen väestönosan aseelliselle kapinalle? Uhriahan ei koskaan voi syyllistää, mutta eikös vain vittupään pahoinpitelyä ole silti helpompi ymmärtää kuin satunnaisen uhrin?

6) Mitäs jos se maahanmuutto voikin olla oikea ongelma, riippumatta siitä mitä ja miten Hommalaiset ajattelevat tai miten diilaavat sen kanssa? Vielä ajalla J.Br?

7) Mitäs jos kaikki se järkyttyminen, poliittinen tiedotus ja kuumeinen blogaus onkin enemmän vain halpaa pisteidenkeruuta ja keppihevostelua kuin aitoa välittämistä? Harvempihan edes välittää siitä että naapurinmummo ei enää pääse kauppaan, puhumattakaan seuraavan talon mummon henkitoreista. Mitäs jos tuo kaikki pillastuminen etäisestä aiheesta onkin enemmän omakuvaamme, uraamme, kavereitamme ja suorastaan sosiaalipornon tarvettamme varten, kuin uhreja tai edes tulevien uhrien estämistä? Helppoa ja halpaa?

8) Ja eritoten, mitäs jos kaikki on jo tehty, eikä sitä seuraavaa turmaa voida täysin estää? Jos olemmekin avuttomia sen edessä, eli yhteiskunta on jopa satunnaisen massamurhan edessä kyvytön tekemään asialle mitään? Syden ja saven välissä niin, että se tukahduttaa oman elinvoimansa ja rakenteensa jos yrittää hallita tällaisia ikäviä ilmiöitä pidemmälle, ja ottaa riskin turvattomuudesta jollei?


Mitäs jos Norjan tapahtumat ovatkin itse asiassa merkityksettömiä, ja se varsinainen, järkevä, kokonaisvaltaisempi merkitys löytyykin jostain aivan muualta kuin mihin keskustelu jälleen ennustettavasti meni?

PS. Muillakin on näköjään kysymyksiä. Kopioimpa ikävimmät sitten...

a) Ettei vain keskittyminen metakeskusteluun ja lillukanvarsiin olisi jonkinlainen defenssi? Niin ettei tarvitse diilata tällaisen banaalin pahan kanssa? Ei kai vain se sukupuoliepäkorrekti, liipaisinherkkä törkylehtiselitys ole helppo ja tyydyttävä kohde johon suunnata mielenkiinto, kun itse aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi suoraan?

1 comment:

  1. 1. Näkemykseni mukaan hänellä ei ole mielenterveysongelmia, vaan teko on päinvastoin erittäin määrätietoisesti ja rationaalisesti toteutettu. Jopa seuraukset hän esitti manifestissaan. Voi olla, että Breivik ei kykene tuntemaan empatiaa tai on laajemminkin sosiopaatti, mutta on aika rumaa miten "asiantuntijat" tekevät mielenterveysanalyysejä lähinnä lehtikirjoitusten perusteella.

    2. Toteutuksen perusteella, suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin, näin tuntuisi olevan. Spreekillersin listalla hän kiilasi selvällä marginaalilla kärkeen. En tiedä onko WTC-iskujen lisäksi muita selvästi suurempia tuhoja aiheuttaneita terrori-iskuja (pommein ym). Niitä ei kuitenkaan voi verrata, sillä Breivikin isku oli erittäin tarkoin kohdennettu. Siinä pitäisi puhua joukkotuhonnasta eikä ainoastaan terrorismista, sillä iskun tarkoituksena oli selvästikin hävittää vasemmistopuolue kokonaan.

    3.-4. Hyvinvointivaltion kulissi on jo hyvää tahtia romahtamassa, jäljelle jää poliisivaltio.

    5. Ainakin USA:n tilanne on kyllä paljon Suomeakin huonompi. Siellä kyllä sananvapautta vielä arvostetaan, mutta politiikassa joutuu valitsemaan kahden keskenään hyvin samanlaisen puolueen välillä. Liberaaleja tai muita ei todellisina vaihtoehtoina ole.

    6. Maahanmuutto ei varsinaisesti ole ongelma. Jos oikeistolaista (=RKP, Kokoomus, Virh) maahanmuuttopolitiikkaa jatketaan niin sitten siitä kyllä saattaa tulla ongelma tulevaisuudessa. Erityisenä munauksena pitää mainita viime syksyinen rahan jakaminen Helsingin romaneille, jotta poistuisivat. Poistuivathan he, ja kertoivat kotimaassa kavereilleen että Helsinkiin vaan, sieltä annetaan matkaliput ja vielä pätäkkää kouraan paluumatkaa varten!

    7. Keppihevosena poliisivaltion rakentamisessa ja kaikenlaisten kieltojen ajamisessa toimivat median luomat uhkakuvat ja ylevät tavoitteet tapaturmaisten kuolemien estämisestä kokonaan.

    8. Poliisivaltio ei mitenkään pysty puolustamaan kaikkia kansalaisiaan, hyvä jos edes valtahierarkian huippua.

    Asiasta on siis vaihteeksi tehty aivan liian iso haloo ja sitä hyödynnetään omien poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Suurin voittaja tässä mediamyllytyksessä lienee Breivik, joka on saanut manifestilleen mielettömästi näkyvyyttä ja sitä kautta liikkeensä ja 2083-suunnitelmansa potkaistua hyvin käyntiin. Ei ihme, että miestä jaksaa hymyilyttää.

    Toivon, ettei Breivikin suunnitelma onnistu, mutta en todellakaan tiedä mitä sen estämiseksi olisi tehtävissä.

    ReplyDelete