Nillitystä uusimmasta fesebannistani

Tuli tosiaan taas 30 päivää fese-mese-bannia, tällä kertaa vihapuheesta. Aina nuo bannit eivät ole olleet kohtuuttomia, kun mun kolttosia mitataan järkevää moraalia tai ihan vain fesen käyttösääntöjä vastaan. Olen esim. ollut julkisesti varsin ilkeä toiselle, ja enemmän kuin yhden kerran on ollut vaikea muistaa yön pimeinä tunteina että huumeet ja itsetuhoisuudet ovat kiellettyjä aiheita. Fine, sitten lusittiin.

Mutta se minua jurppii, että aletaan syyttää vihapuheesta, kun tarkoituksena ei ole se ollenkaan. Sitten vielä väitetään, että posti on luettu ja todettu käyttösääntöjen vastaiseksi, vaikka mä en kertakaikkisesti itse löydä vieläkään sääntöjen pykälää jota rikoin.

Tai siis, löydän todennäköisen syyn: rotustereotyyppeihin liittyvän kielenkäytön, joka tarttuu helposti automaattisuodattimiin. Mutta sitten, eikö sen vetoomusmenettelyn ja kieltään osaavan inhimillisen sensorin tarkoitus olisi juuri estää se, että n-sana käytettynä käyvässä kontekstissa tuottaa ongelman?

Liitän tähän perään postin josta viimeisimmän bannini sain. Olisi kiva saada kommentteja siitä millä periaatteella tämä voidaan katsoa vihapuheeksi, kun itse tarkoitin sen kyllä BLM-liikkeelle sympaattiseksi, ja lähinnä kutsuksi toimintaan suomalaisittain olennaisilla tavoilla. (Formatointi voi poiketa alkuperäisestä, koska fese ei bännin jälkeen säästä sitä puolta tekstistä, kommentteja, tjsp. Tämä on kirjoitettu johdannoksi linkkiin, joka johti johonkin Sanna Ukkolan kolumniin.)

Sitä paitsi, form over function. Poliittinen korrektisuus ja pöyristymiskulttuuri eivät puutu tehokkaasti rasismiin vaan vain sen ulkoisiin tunnusmerkkeihin, ja tekevät niin vielä perin kovakätisesti sekä naiivisti.

Vaikka rasismi (ja vähemmän poliisiväkivalta) on haudanvakava ongelma, meilläkin, ei sitä ainakaan helpota kulttuuri jossa rodusta ei voi puhua kuin valmiin käsikirjoituksen mukaan, jossa se on hyssytelty pois historiasta (tai jossa historiaa dramatisoidaan tahi uudelleenkirjoitetaan), tai jossa vakava asia alistetaan politiikan keppihevoseksi ja moraalisäteilyn sekä sisäpiirisignaloinnin välineeksi.

Aivan erityisen vastenmielistä minusta on, että aiheessa apinoidaan jenkkejä. Meidän tilanteemme on aivan erilainen, kun kolonialistista historiaa ei ole, (neekeri)orjuus on ollut Suomessa tuntematonta, ihonväristä on tullut kysymys vasta myöhään kun maahanmuuttoa etelämmästä ei kertakaikkisesti ole ollut kuin vasta aivan viime vuosikymmeninä, ei ole urbaaneja mustia ghettoja tai chinatowneja poliisin silmätikuksi, ja poliisi-instituution juuretkin ovat paljon ymmärrettävämmät kuin lätäkön takana.

Meillä ne hankauspisteet siis ovat toisaalla. Muutamia kotoperäisiä esimerkkejä voisivat olla:

1. Tavattoman pitkään jatkunut kulttuurinen homogeenisuus, joka asettaa maahanmuuttajalle aivan toisentasoiset kotoutumisvaatimukset kuin jenkkien sulatusuunissa. Esim. mikään muu kuin natiivisuomi ei riitä kielitaidoksi työpaikalla, ja kun työpaikat ovat muutenkin sos. dem. putkivaltiossa kiven alla, se siitä integraatiosta. (Kielestä puheenollen suomen perifeerinen kieliperhe, joka muodostaa korkean kynnyksen niillekin maahanmuuttajille jotka osaavat jo jotain indoeurooppalaista kieltä, kuten englantia.) Laiskan somalin stereotyyppi on pitkälti tätä perää.
2. Perinteiset ryssä- ja hurriviha. (Mannerheimin patsaaseen liittyvä keskustelu on tässä muuten historiaa vasten erityisen surkuhupaisaa. Kaverillahan oli tunnetusti kaksinkertaisesti hoono soomi.) Yksi kieltämättä suppea mutta samalla raakuudessaan ja suorasukaisuudessaan herättävä esimerkki on venäläisten ja balttialaisten prostituoitujen asema ulkomaalaislain käännytyspykälien alla; tuosta seuraa aivan kammottava asema Helsingin kaduilla, vain tietylle kansanryhmälle. Tämä on täysin verrattavissa siihen mitä jenkeissä tapahtuu Meksikon rajalla, elintasoeroineen ja rodullistamisineen.
3. "Varasteleva mustalainen." Romanien asema ei vieläkään ole normalisoitunut, ja varsinkin siihen hameeseen kiinnitetään tuskallisen paljon konnotaatioita jotka eivät pidä kutiaan.
4. Saamelaiskysymys. Meillä saamelaisten itsehallinto, maanomistusasiat, ja sen sellaiset ovat osin jopa pahemmin retuperällä kuin Amerikan alkuasukkaiden, reservaateissaan, vaikka toisissa asioissa kuten kielioikeuksissa toki jo paremmissa kantimissa.
5. Poliisiväkivallassa meillä on perinteisesti korostunut voimakkaasta raittiusliikkeestä lähtenyt päihtyneenä kiinniotettujen putkakuolleisuus, ja jossain määrin tapapikkurikollisten kaltoinkohtelu. Tuollaisesta saanevat kohtuuttoman osansa "tavalliset syylliset", eli jälleen vaikkapa romaniväestö.
6. Valtionkirkkoihimme, voimakkaisiin protestanttisiin herätysliikkeisiin ja toisaalta Neuvostoliiton materialistiseen ateismiin liittyvä perinne, joka luo meille varsin leimallisen uskonnollisen homokulttuurin. Se tekee vaikkapa (sekularisoituneesta) islamista paljon isomman mörön kuin se oikeasti onkaan, etenkin pohjoisemmassa.

Ja niin edelleen. Eli on meilläkin työsarkaa etnisyyteen ja poliisikulttuuriin liittyvissä asioissa. Mutta se on meidän sarkamme, joka pitää kuokkia meidän tapaamme. Black Lives Matter -liikkeelle sellaisenaan suomalainen voi ihonväristään huolimatta vain osoittaa solidaarisuutta; siinä puhutaan ongelmista joihin me emme voi vaikuttaa, ja keskittyminen siihen olisi vain pois sellaisesta johon voimme.

Epäsymmetrisen somekeskustelijan ongelma

Törmäsin tänään ekaa kertaa YLE:n uutisoimaan pimppifeminismiin. Itsetyydytyksen ylistykseen. Josta itse asiassa olen jopa täysin samaa mieltä, liberaalifeministinä: on hyvä että naiselle annetaan lupa tyydyttää itseään, joka pitkään on kielletty, ja miehelle vapautus siitä moraalisesta taakasta, jonka "itsesaastutuksessaan" kuitenkin kokee.

Minulle ongelma on siinä, että tämä ns. yhteiskunnallinen vaikuttaja vaikuttaa vain Instagramissa, jonka kautta hänelle ei voi antaa suoraa palautetta.

Totta kai minä ymmärrän sen että naispuolinen ihminen haluaa turvata yksityisyytensä, kun niitä kyrvänkuvia tulee loputtomiin heti kun sun nimi tunnetaan julkisesti. Jos mä oisin millään tavalla nuori, nätti, ja varsinkin kiistanalainen nainen, tottahan mun sähköposti täyttyis välittömästi herutuksella, kyrvänkuvilla, vihapostilla, ja vastaavalla. Mulla on jopa kokemusta siitä, leikittyäni naista muka-deitti-saitilla.

Mutta samalla mä kyllä uskon vakaasti siihen että jos lähtee julkisuuden valokeilaan, pitää sitten sietää se vaste. Antaa osoite avoimesti johon sen palautteen voi antaa. Ei suojautua minkään tuolla tavalla yksipuolisen, yksittäisen palvelun taakse, kuin Instagram on.

"I also practice as I preach". Mun pitkäaikainen vakaa sähköpostiosoite on koko ajan ollut täysin julkinen. Silloinkin kun toi Hesarin sampo-on-ollut-valehtelu-tyttö -artikkeli julkaistiin. Kun minä toin julki silloin aidosti nolon ja halpamaisen tekoni, jopa niin pahan että poliisi tuli ovelle seuraavana maanantaina, en minä estänyt toisia sanomasta suoraan sähköpostiini tai mihinkään muuhunkaan kontaktilokeroon, mitä he pitivät minusta. Enkä ole koskaan estänyt sitä muutenkaan; ne tappouhkaukset ja uhatut oikeushaasteet ja kaikki muutkin mitä on aikojen varjossa tullu, eri kautta.

Niinpä, minusta voisi olla pari uutta nettiajan yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää sääntöä:

1. Jollet allekirjoita sitovaa sopimusta joka velvoittaa sinua julkaisemaan suoran kontaktitietosi, kotiosoitteesi, puhelinnumerosi, ja mahdolliset muuten teknologian kautta olennaisiksi tulevat suorat yhteystietosi, pidettäen ne ajantasalla seuraavan vuosikymmenen…sinun mielipiteitäsi ei tulisi alunperinkään julkaista.
2. Varsinkaan julkisella rahalla toimiva lafka kuten YLE ei saisi koskea pitkällä tikullakaan sun puheeseen. Koska yleisradiotoiminta on määritelmällisesti ja laillisestikin sitoutunutta välittämään neutraalia yleistä tietoa, jonka ainoa tae on voimallinen edestakaisin käyty kansalaiskeskustelu; sellainen jossa kaikki osanottajat saadaan hetimiten kiinni kun tulee valitettavaa.
3. Jos tämä kuulostaa jyrkältä ja epämiellyttävältä, no sitähän se on. Siis julkinen keskustelu. Asettuminen sen kohteeksi, eli polittinen ja julkinen vaikuttaminen yksilönä. Minä kyllä olen jatkuvasti sietänyt tuota ties kuinka pitkään, ja tappouhkauksienkin määrä on kohonnut jo lähemmäs kymmentä ajan kanssa. Jos tuollaisesta perseilystä skitsoaa liikaa, ei ole sopiva poliittiseksi tai yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Eli sinulle ei pitäisi myöskään sitten antaa julkista puhetilaa.

Viimein, jos joku luulee, että kannatan tässä jotain doxxaus- tai shametus- tai vastaavaa kulttuuria, no en. Enkä toisaalta cancelia tahi turhan wokea. Sanon vain, että jos sanot jotain julkisesti, sun pitää olla valmis myös kuuntelemaan kaikki se kritiikki joka siitä tulee sun julkisesti tunnettuun sähköpostiin. Jos et ole, oot pelkuri, joka ei ole valmis rationaaliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, eli se joka ei kuuluisi keskusteluun alunperinkään.