Paitsi että minusta kaiken sortin urheilu ja peli mukana on vastenmielistä, erityisen paskamaista on sotkea siihen vielä fyysinen väkivaltakin. Kuten kamppailulajeissa.
Minusta, jos aiot äijänä tappaa, kiduttaa ja satuttaa jotakuta toista, tee se sitten oikein ja tehokkaasti. Älä menee ns. "kamppailulajeihin" eräänlaisina formalisoituina tansseinaan tai performansseinaan, vaan opettele mieluummin aitoa sotilastaitoa. Krav Magaa, Systemaa, tai vaikka sitä suomalaista lähimyyttistä kaspinia; niitä lajeja joissa viedään ensin silmät ja pallit, tehokkaimmin, jollei päästä lyömään lapiolla, kirveellä tai vasaralla jo aiemmin päähän. Joka tapauksessa mahdollisimman nopeasti viedään toiselta henki, niin ettei asialliset asiat veny turhaan.
Tai sitten ei alunperinkään lähdetä. Mikä aina toki ois parempi. Rauha yli sodan, totta kai.
Mustta oli miten oli, minusta väkivallasta ei saisi tehdeä leikkiä. Se on aina vaarallista vaikka sitä vain näyteltäisiinkin. Aikidossakin voi murtua monen paikat, kaikkien tuntemasti vähiten vaarallisena klassisena itämaisena taistelulajina. Voi näyttää hyvältä leffassa, ja vähän kuin tanssilta, mutta vaaratonta sekään ei ole.
Eli jos lähdet, lähde hyvästä syystä, ja sitten lähde kunnolla. Se on minusta joko-tai-homma. Jos et lähde, niin et ollenkaan, ja jos lähdet, tarkotus ois tappaa toinen nopeasti toinen (tahi mahdollisesti maksimaalisesti kiduttaa). Välimaastoa ei ole. Täysi sotilastaito sodan lähitaistelussa, tai ei lähitaistelua lainkaan, rauhassa.
And by the way, mä olen aina lapsesta saakka ollut sitä mieltä, että paras tapa voittaa tappelu on joko keskustelu, tai sitten se että tarkk'ammutaan tahi myrkytetään toinen sekä sen perhe, koskaan itse joutumatta etäisyydelle. Vain ensimmäinen ajatus on ns. "reilu". Kummatkin kuitenkin ainutlaatuisen "tehokkaita" tapoja ratkaista yhteinen ongelma. "Puhu tai kuole, there is no middle ground."
No comments:
Post a Comment